keinuttaa laivaa

Arki alkoi taas ja on hakannut päälle. Luentosalit  ja suljetut verhot. Vihaan sitä, kun pidetään kattovaloja päällä, kun yhtä hyvin voitaisiin antaa luonnonvalon tulvia sisään ja tehdä ihania taikojaan. Tuntuu eristetyltä ja tunkkaiselta. Samat vanhat tunteet ovat palanneet. Turhautuneisuus, pelot, tarkkailu.Miten ne joskus ovatkin niin ihanan poissa.   Salilla meinasi iskeä lopputreenistä kauhu päälle. Mistä ihmeestä tulee se saatanallinen ajatus, että voi hyvä jumala minä en selviä, en kertakaikkiaan selviä?

Keskiviikko oli alkusoittoa, ihan ookoota. Torstaina vielä aamulla pystyin keskittymään hyvin koulussa, mutta kun lähdin sen jälkeen ostamaan blenderiä, kauhu palasi. Kehoni ääriviivat katosivat, ilma katosi. Voi hyvä jumala kohta minä lakoan. Menetän kontrollin. Gigantin liukuportaiden yläpäässä päätin kääntyä takaisin ja puolijuosten selviydyin ulkoilmaan. Kotimatka oli maailman pisin. Kotona istuin sängyllä ja itkin kaiken Jalmarin rintaa vasten. Vasta sitten alkoi pikkuhiljaa helpottaa.

Seuraavana aamuna pidin esitelmän ruotsintunnilla ja tuplatunti tuntui lähes helpolta. Koulun jälkeen kävin ostamassa sen blenderin. Ja kaksi isoa kassillista ruokaa. Välillä on päiviä, kun tuntuu etten enää ikinä selviä mistään. Ja sitten on päiviä, kun tuntuu että selviän aivan kaikesta. Ja aika usein on siltä väliltä. Haluaisin selvittää niiden koodit ja koodata itseni niihin päiviin, kun selviän aivan kaikesta.

Värjäsin tukan! Liilaksi! Se on ihana. Ostin uudet jumppahousut ja kiinteää parfyymia. Olen myös jonkinlaisessa flunssassa. Nenä valuu ja onteloita kirvelee. Nenäkannutan mahdollisimman paljon ja rukoilen parannusta. Nyt tätä kaikkea kirjoittaessani on lauantai-ilta. Meidän koti on kaaos eikä olla jaksettu siivota. Haaveilen, että huomenna paistaisi aurinko ja meillä olisi siivouspäivä. Että saisin jotain aikaan . Syön sipsejä ja mietin, josko maanantaina taas aloittaisi terveellisen elämän. Tahtoisin katsoa Kuninkaan paluun, mutta tiedän, ettei Jalmari innostu.

Tämä viikko on ollut uuvuttava. Mutta myös voimauttava. Tällä viikolla olen ekaa kertaa kunnolla avannut suutani ja somessa maininnut, ettei minun päässäni ole ole ollut ihan leppoisaa viime vuosina. Että on ollut kaikenlaisia pelkoja ja paniikkeja. Että minä en ole ihan kunnossa. Ja se on tuntunut helpottavalta. Näistäkin asioista saa puhua.

 

Menkatkin on muuten tulossa. Ihan näillä näppäimillä. Ja niistäkin saa puhua.

 

-Vilma K.