Mustavalkokauneutta

P1010480.JPG

P1010533.JPG

Terkut meitsin sohvalta, tässä on tänään istunut lisäkseni kaksi kaunista naista! Toinen istuu (puoliksi makaa) kyllä vieläkin, verestämme kesäisiä yhdessäasumis-muistoja; Sanni tinderöi, minä katson Ensitreffejä alttarilla ja samalla höpötellään, aika rentouttavaa. Tämän lisäksi teimme lettuja kikhernejauhoista, banaanista ja mantelimaidosta, yhdistelmä toimi yllättävän hyvin, niin pannulla kuin suussakin. 

Huomasimme myös, että kun kamerasta kääntää päälle rakeisen mustavalkofiltterin, voi melkein kuka vaan leikkiä, että osaa kuvata. Hiphei! Odottakaa vaan, jatkossa täällä ei muunnäköisiä kuvia varmaan nähdäkään. 

Huomenna on muuten taas Galleriakeskiviikko ja ajattelin lähteä yhteen gallerioista kuuntelemaan söpöä laulantaa. Ehkä muistan ottaa kamerani mukaan, toisin kuin viime keskiviikkona. 

-Vilma K. 

kirjoitin ensin vahingossa Vimla, höhö

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Kakskytyks

2015-02-26_06.40.40_1[1].jpg

MOI. Täsä mää, kakskytäyks vee. (Näin aikuisena pitäisi kai jo pukeutua fiksusti, mutta minä taas aloitin taistelun talvea vastaan.)

Eilen oli synttärit, ja nyt huomaan, etten kirjoittanut tätä postausta loppuun. Huomaan myös, että vieraani halusivat päästä osalliseksi tähän postaukseen. Sillä aikaa, kun he avautuivat kirjallisesti, minä join skumppaa, hihi:

 

”Miks mie oon aina nuhassa”, Villu ihmetteli kovaan ääneen jossakin niistä tuhannesta kalliista Helsingin kahvilasta, joissa ystävyksillä oli tapana istuskella tuhlaamassa aikaa sekä rahaa. Niin. Vastauksen näette ylempänä. Tulin äsken Villulle juhlistamaan tämän vanhenemista kohti kolmeakymmentä ja elämän kriisivuosia. Olimme niinkin aikuisia, että kilistimme tuleville ja menneille vuosille kahvikupillisilla kuohuvaa ja annoin sankarille litteän paperisen lahjan, joka toivottavasti lihottaa häntä ihan helvetisti, koska aion olla itse henkilökohtaisesti varmistamassa, että hän syö koko kakkubuffetin tyhjäksi. Niin. Sille ja aikuisuudelle ja kiukutteleville miehille ja hyvälle ruualle. Aamen!       -Elina

 

Mä vaan tiskasin. Ja mua kiusattiin. Kiitos, hei. -Miika

 

2015-02-28_07.12.28_1[1].jpg

Eilen, suunnitelmien hieman muututtua ja alkuperäisen porukan pienennyttyä, lähdimme skumppien jälkeen Skifferiin ja söimme aivan superhyvät liuskat ja joimme ihan megahyvää punaviiniä. Tämän jälkeen palasimme Arabian hellään huomaan ja siirryimme Oljenkorteen parille oluelle jatkamaan juttua. Ihanan aikuista ja vähän sivistynyttäkin, jos unohdetaan ne skumppaKUPIT ja esimerkiksi se, että matkalla baariin kompastuin ja naarmutin sukkahousuni ja sääreni rikki asti.

Rakkautta!

-Vilma K, kakskytyks. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe