Rankkaa aikaa…

Kirjoittaminen on jäänyt. Tuon tammikuun jälkeen ei ollut aikaa, kun töitä tuli painettua. Sitten iskikin tämä COVID-19 koko Suomeen. Jäin huhtikuussa pois töistä. (koko työpaikka meni kiinni) Sitten olisi ollut aikaa, mutta jostakin syystä sitä ei vaan kyennyt avaaman konetta. Ei halunnut nähdä kirjoituksia ko. asiasta ja koetti sulkea sen pois ajatuksista. Oikeastaan se kevät meni siinä, että teki kaikki rästiin jäänet kotihommat. Se oli kyllä ihan hyvä.

Olimme suunnitelleet perheen kanssa, että kesällä voidaan tehdä kaikkea kivaa. Käydä retkillä, liikkua enemmän, tehdään kiipeilyteline ja maja. No, kaikki menikin päin helkuttia, kun mies mursi ennen vappua jalkateränsä. Hän oli saikulla koko kesän. Aika meni siis kotona. Kuljettiin Oulussa sairaalassa ja milloin missäkin miehen jalan takia. Kaikki oltiin kotona ja se kiristi vähän kaikkien pinnaa. Mutta siitä selvitiin. Kävimme me mummoloissa pari kertaa. Tyttö oli yksin viikon miehen vanhempien luona ja me saimme ns omaa- aikaa.

Heinäkuussa mä kävin töissä kuukauden ajan. Oli TODELLA vilkas kuukausi. Ihmisiä oli paljon liikenteessä. Ajattelin, että nyt saa tehdä töitä taas, kun ihmiset liikkuu. Mutta kävikin niin, että elokuusta jäin minä saikulle ja olen sillä ollut syyskuun puoleen väliin saakka. Käsien kanssahan sitä ongelmaa taas ilmeni. Tenniskyynärpää tällä kertaa. En saanut tehdä oikeastaan mitään. Tai no, en edes pystynyt. Nyt olen pikku hiljaa sitä voimistanut ja treenannut, kun kipuja ei ole. Lomautettuna olen marraskuun loppuun saakka ja sitten menen kokeilemaan töitä. Katsotaan mitä siitä tulee. Onnistuuko vai ei.

Elämä on siis olut melkoisen tunteiden ylös- ja alaspäin menoa. Mutta onneksi tekemistä on kuitenkin ollut, niin on saanut vähänn muuta ajateltavaa kuin tämä tilanne. Nyt tässä juuri mietin, että alkaisiko kirjoittamaan tänne useammin. Tai ainahan mä niin päätän, mutta en koskaan saa aikaiseksi. Mulla olisi pari aihettakin tässä jo valmiina. 🙂 Mutta katsellaan ja palataan!