Mitä minä oikein ajattelinkaan…

Niinhän siinä taas kävi, että kirjoittaminen jäi, kun piti selvitellä kipuja ja omaa hyvinvointia. Koko kesä meni toipuessa käsileikkausista. Elokuussa palasin töihin ja oon ollut onnellinen ja iloinen siitä, että olen voinut jatkaa vanhassa työssä. 🙂 Kyllä minä stressasinkin sitä. Ehkä nyt uuden vuoden puolella olen tajunnut, että ei enää kannata. Koko loppuvuosi sujui hyvin, vaikka välillä mietin, että onkohan minusta tähän. No, on! Teen sitä työtä mitä rakastan. <3

Kaiken sen saikkuilun aikana koetin saada itseni parempaan kuntoon. No, en ihan saanut. Mutta ylitin itseni monta kertaa kesän aikana. Osallistuin siskoni kanssa ensimmäistä kertaa Ruka City Survivorsiin. Tiesin sen olevan rankka, mutten niin rankka kuin oli. Piti kiivetä pitkin tunturia, tulla alas ja taas ylös. Suppailtiin, kiivettiin mäkihyppytornia ylös ja juostiin. 😀 Ikinä en ole ollut niin poikki, MUTTA SILTI juoksin maaliviivan yli. 🙂

Ja se miten me pärjättiin olikin YLLÄTYS! Mä en olisi uskonut, että ollaan sijalla 11. Melkein 10 parhaan joukossa. Siskon avulla siitä selvittiin. Hän kannusti koko matkan. omalla tavallaan 😉 Tänä vuonna mennään uudestaan. Parannetaan sijoitusta tietenkin. Nyt tässä kohotetaan kuntoa, ettei ihan alussa jo kuole. 😀

Eli olen alkanut TAAS, niiin TAAS KERRAN kuntoilemaan. Nyt kun olen päässyt yli stressistä ja siitä henkisestä pahasta olosta (osittain), joka on vaivannut koko vuoden. Liikunta on antanut minulle nyt paljon energiaa ja jaksamista. On ihana herätä aamuisin siihen tunteeseen, kun ei nukuta, sillä nukun todella hyvin ja pitkiä yöunia. Oon alkanut juomaan paljon enemmän vettäkin sekä eilen aloitin sitruunaveden juomisen. Katsotaan mitä siitä tulee. Ja mulla on koko ajan se kannu tuossa keittiössä, niin tulee juotua ohi mennessä. 🙂 Tästä se taas alkaa kaikki.