Ikuisuusprojekti vol. 1

Sinne meni bittiavaruuteen! Jo toista kertaa.

Niin että olin siis kertomassa tästä taulusta. Alotin sen varmaankin noin puoltoista vuotta sitten ja tähän on edetty. Vedin yhden vanhan maalauksen päälle Guessot. Sitten ehkä noin puolen vuoden päästä sain alotettua itse maalaamisen vain huomatakseni ettei ne maalit oikeen sovellu Guessson päälle. Eikä mulla oo muita maaleja. Paitsi öljyvärit, mutta oon jostain syystä kehittänyt jonkinlaisen inhon niitä kohtaan kun ne ei koskaan kuivu ja meen aina kokeilemaan sormella että joko, ja sit siinä onkin sormenjälki.

maalis11_207_web.jpg

Mutta ehkä nyt on aika öljyväreille, nehän sopis loistavasti kyllä ikuisuusprojektin luonteeseen. Kai noi nyt puolessa vuodessa kuivuu??

Rotta

kulttuuri suosittelen diy

TAIK valokuvaus ja ennakkotehtävät

Kauan odotetut Taideteollisen korkeakoulun ennakkotehtävät julkaistiin tänään. Jipii!

Jännitti muuten ihan älyttömästi hakuopasta avatessa, mutta tehtäviä lukiessa pääsi helpotuksen tunne. Eihän nää Ihan mahdottomilta tunnu. Aika hengellisiä aiheita sanon minä.

Tehtävä 1. Tabu
Kuvaa otsikon mukainen kuva. Anna kuvalle nimi.

Toteutustapa
värikuva

Tehtävä 2. Löytöretki
Kuvaa viiden kuvan sarja uuden löytämisestä.

Toteutustapa
Valokuvaten viisi väri- ja/tai mustavalkokuvaa.

Tehtävä 3. Kuudes aisti
Miltä näyttää kuva, jonka toteuttamisessa olet hyödyntänyt
kuudetta aistiasi?

Toteutustapa
Valokuvaten, väri- tai mustavalkokuva.

Tehtävä 4. Kuvakansio
Esittele seitsemän valokuvaasi.

 

ja tämän hän kirjoitti sillalailla

kulttuuri suosittelen ajattelin-tanaan opiskelu