Onko toi poika?
Onko toi poika?
Sain päiväkodin ihanan eskariryhmä vieraaksi kirkkoon. Koska tämän kaltaiset opastuskeikat eivät ole minulle ihan jokapäiväisiä, valmistauduin mielestäni suhteellisen huolellisesti. Hieman jännän äärellä kurkin ikkunasta milloin vieraani tulisivat, kävinpä kerran sakastin ovestakin kurkkaamassa.
Saapuva ryhmä ei ollut suuren suuri, seitsemän lasta ja kaksi aikuista pelmahtivat iloisesti sisälle kirkkoon. Ennen kuin ehdin suutani avata, oli minulle esitetty jo ainakin kymmenen kysymystä: Mikä toi on? Miks tossa on tollanen? Onks tää ennen ollu koulu? Monta penkkii tääl on? Onks toi Jeesus? Tämä porukka oli siis ihan selvästi kartalla siitä, mihin he olivat tulleet. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen pääsimme kuitenkin etenemään kirkon käytävää eteenpäin. Käytävän pituudeksi arveltiin kahta ja yhdeksääsataa metriä. Keskellä kirkkoa tutustuttiin kirkon akustiikkaan taputtamalla käsiä yhteen ja samalla tiirailtiin apostolien kuvia katosta.
Etupenkkiin istuuduttuamme katonrajassa oleva krusifiksi kirvoitti kysymyksen: Onko toi poika? Se näyttää pojalta! Jeesus oli kyllä silloin jo ihan aikuinen mies, vastasin. Mutta kun se näyttää pojalta! Asiaa mietittiin ja pohdittiin tovi, kunnes kiinnostus siirtyi alttaritauluun. Mikä toi iso on? Toi valkoinen, mikä leijailee tuolta alas? Enkelien ja keijujen erojen selvittyä alttarin itsestään aukeava portti sai aikaan ihastuneita henkäyksiä. Tässä kohtaa joku uskaltautui sanomaan, että suntio kuulostaa pelottavalta sanalta.
Saarnatuolin kultainen palloko lienee saanut aikaan kysymyksen: Onko Kekkonen ollu tuolla? Elääks Kekkonen vielä? Milloin Kekkonen kuoli? Kastemaljan kansi taas toi mieleen ravintola-annoksen suojakuvun. Kuvasuunnistuksen myötä kirkosta löytyi vielä monta ihanaa yksityiskohtaa, joita hartaasti tutkittiin. Kun lasten kappelin jouluasetelman kamelit oli todettu laamoiksi, lähdettiin kohti urkuparvea. Matkalla mietitytti mahdolliset kovat äänet ja parven korkeus. Urkujen ihmeellisyyksiin tutustuessa olisi mennyt hyvin pidempikin aika, niin huikeita ääniä ja musiikkia kanttori niistä sai ilmoille. Jokainen pääsi kokeilemaan urkujen soittamista ja monella oli selvästi ihan oikeat otteet hommaan. Tämän jälkeen alkoi retkiväsymys selvästi jo tehdä tuloaan ja oli aika päättää vierailu, jottei kirkon käytä muuttuisi pikajuoksuradaksi.
Iloisten heippojen jälkeen henkäisin syvään ja jäin pohtimaan lasten kommentteja ja kysymyksiä. Onko toi poika? Onhan se, se on Poika. Hyvää adventinaikaa Sinulle!