#Rauhaa!

Joulu jäi taakse, mutta mitä jäi mukaan? Jouluevankeliumissa on kohta, jota lauletaan jokaisessa messussa ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Jesaja kutsuu joulun lasta profetiassaan Rauhan Ruhtinaaksi. Aikuiseksi vartuttuaan tuo lapsi opetti itse, että autuaita ovat rauhantekijät, sillä he saavat Jumalan lapsen nimen, ja lupasi vielä antaa meille oman rauhansa – ei sellaista, jonka maailma antaa. Ja tähän me kirkon kasvatuksen ammattilaiset haluamme tarttua, sillä Suomen ev.lut. kirkon kasvatuksen teema tänä ja ensi vuonna on #rauha.

”Kutsumme kirkon ja yhteiskunnan kasvattajia toimimaan rauhantekijöinä. Lähdemme siitä, että lapsilla ja nuorilla on oikeus sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan, lähellä ja kaukana.” – rauhamaassa.fi

Mitä on rauha? Sitä voi katsella ja etsiä monelta suunnalta: joulurauha, koulurauha, työrauha, yörauha, kasvurauha, maailmanrauha, yhteiskuntarauha, sielun rauha, somerauha, rauha ja hiljaisuus, rauha kiireen keskellä, oma rauha ja toisten rauha. Mikä on sinun levoton kohtasi, kipupisteesi, johon kaipaat rauhaa?

Rauha vaatii työtä. En muista kuka sanoi, että vain ohuen ohut sivistyneisyyden huntu verhoaa meitä eikä kauan estä meitä käymästä toistemme kimppuun, kun erimielisyydet alkavat ja rauha horjuu. Se ei ole passiivinen tai staattinen vaan aktiivisesti ylläpidetty olotila. Rauha vaatii usein sopimuksia – ja joskus rauhanturvaajiakin. Kuvaa ihmisten maailmaa hyvin, että rauhakin vaatii meiltä väkivallan tai voimatoimien uhkaa pysyäkseen koossa. Vaikka Nasaretin Mestari oikein opetti posken kääntämistä, emme voi loputtomiin katsoa vierestä, jos jotakuta jatkuvasti lyödään molemmille poskille. Rauhanrikkojille on sanottava ei, kollektiivinen ei, yhteinen ei, määrätietoinen ei. Vain silloin joku hiljaa kärsinyt, hiljaa suostunut, hiljaa alistunut, uskaltaa sanoa me too. Ja sitten odottaa vaikein rasti – anteeksianto.  

Rauha on elämän ehto. Rauha luo mahdollisuuksia. Ilman rauhaa joudumme maailmaan, joka oli aikoinaan Belgradissa sanoitettu seinäkirjoitukseksi: ”Menneisyytemme on kammottava. Nykyisyyttä emme kestä. Onneksi meillä ei ole tulevaisuutta.” Sellaiseen maailmaan en halua lapsiamme enkä nuoriamme enkä itseäni enkä ketään – edes rangaistukseksi. Rauhantyö purkaa ja ehkäisee helvettejä maan päällä. Mutta belgradilaisia seinäkirjoituksia ei ole vain sota-alueilla. Niitä on kirjoitettu ahdistettujen sielunmaisemiinkin, ohi kulkevien ihmisten sielunmaisemiin, tänäänkin, täälläkin.

Tänä keväänä, jos voit, luo rauhaa – jotenkin, jossakin, jollekulle. Ja muista, mitä Kaija Pispa kirjoitti ”Rauha syntyy vähitellen, versoo kautta kätten avointen.”