Kesän lapsi

 

Kesällä se vaan on helpompaa. Heittäytyä hetkeen ja viskata huolet villavaatteiden seuraksi varastoon. Nauttia ruohosta paljaiden varpaiden alla, lakritsijäätelön mausta kielellä, lämmöstä ja auringon valosta luonnossa ja mielessä.  Pysähtyä kuuntelemaan lintujen konserttia ja unohtaa paineet. Olen kesän lapsi, kuten niin moni muukin suomalainen, joka kulkee kesäisin leveämpi hymy huulilla kuin talvella. Astelen kevyin askelin toukokuusta elokuulle.

Ollapa kesän lapsi ympäri vuoden!

Olen kesäisessä maisemissa pyöräillessäni pohtinut, että oikeastaan kesän lapsen ja Jumalan lapsen identiteetissä on paljon samaa. Siinä missä kesän lämpö ja valo kutsuvat heittäytymään hetkelliseen huolettomuuteen, Jumala kutsuu heittämään huolet pyhille käsivarsilleen joka päivä. Kesän lapsi katsoo itseään ja kanssaihmisiään hyväksyen, auringonvalon valaisemalla katseella.  Jumalan lapsina, meitä katsotaan rakkaudella ja meitä myös kutsutaan katsomaan läheisiämme samalla rakkaudella. Kesän lapsen katse kiinnittyy kesähurmoksessa kaikkeen kauniiseen ja hyvään ympärillä. Jumalan lapsina me saamme kiittää ja kiinnittää katseemme läpi elämämme kaikkeen siihen hyvään, joka meille on lahjana annettu. Ja kesä – se nyt vaan on kuin pala taivasta!

Kerran Suomen ilmasto äärimmäisyyksineen on mitä on, ja huumaava kesä vain lyhyen aikaa, kesän lapsi on vain osa minua. Mutta Jumalan lapsi, se voin olla silloinkin kun pimeältä taivaalta sataa märkää loskaa ja kesän lapsen mieli on muisto vain.