MÄÄRITTELYASIA
Tapaan eri-ikäisiä ihmisiä työni puitteissa. Olen monesti ajatellut iäkkäitä ihmisiä kuunnellessani sitä kuinka he kuvaavat elämäänsä ja sen vaiheita eri tavalla kuin nuoremmat. Vanhemman polven toistuva teema on työ ja työn suuri määrä. Kuinka jo lapsesta asti on tehty töitä ja opittu tekemään paljon. Työn merkitys myös tuntuu suuremmalta mutta saatan arvioida sen väärin. Työ ja ihmisen arvostus sen sijaan liittyvät voimakkaasti yhteen. Ahkera, hyvä työmies/nainen sai suurta arvostusta ja tästä piirteestä näin myöhemminkin puhutaan ihailevaan sävyyn. Asenne tähän on muuttunut. Jos nykyisin joku raataa itseään säästämättä pitkää päivää, niin häntä ei automaattisesti ihailla. Ajatus voi olla enemmänkin säälivä: työnarkomaani…
Hyvää aviomiestä kuvaillessaan toistuu kuvaus: oli ahkera, kunnollinen. Ei polttanut eikä juonut. Ei mitään kuvailuja keskustelutaidoista tai suhteen laadusta muutenkaan. Nuorempi polvi määrittelee hyvän suhteen aivan erilaisilla kriteereillä. Edellämainitut ominaisuudet pelkästään eivät taitaisi riittää monellekaan.
Lasten suhteen tärkeintä oli että sai heille jonkun koulutuksen. Onnistuminen siinä, että kenties niukoissa oloissa pystyttiin tarjoamaan lapsille kouluttautuminen on suuri onnistumisen merkki.
Näitä tarinoita kuunnellessa välillä ajattelee, että elämä oli yksinkertaisempaa ennen. Tietysti myös ankarampaa. Työ painottuu tietenkin siksi, että se oli selviämisen ehto. Ilman työtä ei ollut leipää eikä se silloinkaan ollut kovin leveä. Elämästä ei odotettu ihmeellisyyksiä. Tavallinen peruselämä, jossa ei ollut suurta ulkoista uhkaa oli hyvää. Meille rauhanaikaan ja runsauteen syntyneille turvallisuus ja se, että mahdollisuuksia on paljon kaikilla rintamilla ehkä joskus myös hämärtää sen kuinka vähäisistä asioista onni voisikaan muodostua. En kannata unelmien pienentämistä tai hyvien asioiden tavoittelemista niin ihmissuhteissa kuin muutenkin, mutta joskus elämää voisi rauhoittaa se, että on tyytyväisempi vähemmästäkin. Elämä näyttää siltä millaiseksi sen määrittelee.