Pelasin joskus nuoruudessani Warhammer-figuuripeliä. Siinä usein kehnosti maalaamiamme pieniä muovi- ja metallihahmoja siirreltiin pöydällä ja käytiin eeppisiä taistoja. Eri joukoilla ja hahmoilla oli monia erilaisia ominaisuuksia ja toisen omista armeijoistani erityinen piirre oli se, että se herätti pelkoa. Pelko saattoi haitata niitä vastaan asettuvia joukkoja, jos eivät nyt sattuneet olemaan niin karaistuneita, että olivat kerrassaan immuuneita pelolle. Mutta jotkut yksiköistäni olivat niin pelottavia, että ne aiheuttivat terroria (’kauhua’ olisi parempi sana, mutta peliä pelattaessa käytettiin aika sujuvasti anglismeja). Tämä saattoi saada niitä vastaan asettuvat joukot kerrassaan kieltäytymään taistelusta tai jopa pakenemaan tyystin. Pelko siis oli lievempi ilmiö, jonka kanssa saattoi jopa oppia elämään, mutta terrorin kohtaaminen saattoi viedä mennessään.

Latinan murteen sana ’terrere’ tarkoittaa ’aiheuttaa pelkoa, pelotella’. Se on suomenkielisenä terminä nyt hypännyt esiin joka käänteessä Turun tapahtumien jälkeen. Ei se ole meille vieras sana ollut, kyllä olemme saaneet uutisista seurata miten ympäri maailmaa ja jopa Euroopassa on tapahtunut iskuja, joiden yhtenä tarkoituksena voinee pitää pelon, terrorin levittämistä. Nyt se kuitenkin tuli lähelle, kohti. Poliisi tutkii Turun tapahtumia terrorina ja me kansana ja yksilöinä joudumme sen nyt kohtaamaan.

Ei sattumanvaraiselta vaikuttava ihmisten surmaaminen Suomessakaan mikään uusi ilmiö ole. Täällä se on tapahtunut isommassa mittakaavoissa vaikkapa kouluampumisten kautta, mutta niissä ei ilmeisestikään ole ollut tarkoitus aiheuttaa pelkoa, terroria. Emme vielä tiedä mikä sai tuon nuoren miehen hyökkäämään ihmisten kimppuun kadulla, voi vain toivoa, että se selviää vielä. Jo nyt tuo isku on kuitenkin aiheuttanut pelkoa ja ihmiset reagoivat eri tavoin siihen. Joillakin pelko purkautuu väkivallan ja tuhoamisen kautta – mikä ei ole hyvä eikä hyväksyttävä tapa sitä käsitellä. Joillakin se aiheuttaa lamaantumista. Joitakin pelottaa julkisissa tiloissa, ”mitä jos sama tapahtuu täällä?”. Jotkut haluavat sulkea rajat, ikään kuin kaikki paha ja pelottava olisi suljettavissa pois.

Terrorin, pelon kohtaaminen tuo meistä yksilöinä ja yhteisöinä esiin parhaat ja pahimmat puolet. Moni auttoi, oli valmis asettamaan oman ainutlaatuisen elämänsä vaakalaudalle toisten puolesta. Moni on sanonut ääneen, ettei meitä voi voittaa pelolla ja väkivallalla. Rakkaus voittaa, rakkaus on enemmistössä pahaa vastaan. Toivotaan näin. Sillä vaihtoehto on pelolle vallan antava yhteisö, joka turvallisuuden ja pelon vaientamisen nimissä antaa äänen ja voiman vihalle ja lähimmäisten hädälle silmien ummistamiselle.

Tuosta alussa mainitsemastani figuuripelistä vielä. Kukin yksikkö joutui testaamaan itseään terroria vastaan vain kerran – jos siitä selvisi, aiheutti tuo kauhistus enää pelkoa, jonka kanssa siis parhaimmillaan osattiin elää ja sitä vastaan taistella.