Eteisessä on luukusta pudonnutta postia, kenkiä, paperikeräykseen, pahvinkeräykseen, pullopalautukseen ja energiajätteeseen meneviä pusseja ja kasseja. Vaatevuori odottaa pyykkikoneen käyttäjää. Kirjoituspöydän pinta on hautautunut papereihin ja tavaralaatikoihin. Tiskipöydällä ja altaassa on likaisia astioita enemmän kuin astiakaapissa puhtaita. Parvekkeen tilaa ei kannata mainitakaan. Jossain luki, ettei enää tehdä suursiivouksia, vaan koko ajan ylläpidetään riittävää puhtautta ja järjestystä. Eikä kai kaiken konmarisemisen jälkeen mitään ylimääräistä edes enää ole – vain tilaa ja avaruutta. Justiinsa joo …

Joskus vain aika ja energia kuluvat johonkin ihan muuhun. Ei auta kuin siivota sen verran, että sekaan mahtuu. Pimeinä vuodenaikoina voi pitää valot hämärinä, niin tunnelmallisessa kynttilänvalossa nurkkien rojukasat eivät edes näy. Out of sight is out of mind. Mutta sitten koittaa kesä ja valo tai sattuu järkyttymään jotakin hamstraaja- tai siivoushulluohjelmasta tai yllättäen valmistujaisjuhlat lähestyvät tai jokin muu tuttavapartio ilmoittaa tulevansa käymään … syke kiihtyy … ei auta kuin – suursiivous.

Ihmiselle itselleenkin käy samalla tavalla – fyysisesti, sosiaalisesti, psyykkisesti, hengellisesti. Jotain ylimääräistä alkaa kertyä, aika ja energia eivät riitä hyvän järjestyksen ylläpitoon. Sitä vain tyytyy ja tottuu – ja jossain vaiheessa herää suursiivouksen tarpeeseen. Toiset onnistuvat paremmin, toiset heikommin. Joskus riittää ryhdistäytyminen ja toimeen tarttuminen sen sijaan, että vain jatkaisi pohtimaan ryhtymisen suunnittelua. Mutta joskus on menettänyt otteensa ja tuntuu, että on jo kokonaan pinnan alla. Siellä syvällä on vaikeaa arvioida, kuinka lähellä tai kaukana pinta on. Se voi olla paljon helpommin ulottuvilla kuin pohjaa kohti vajoavasta väsyneen epätoivoisesta ihmisestä näyttääkään. Mutta pinnan alla on aina pimeämpää.

Avun pyytäminen on ongelma. Ensin se tuntuu tarpeettomalta ja sitten liian nololta. Ja lopulta ei jaksa edes pyytää. Myös avun tarjoaminen on ongelma. Ensin se tuntuu tarpeettomalta ja sitten liian nololta. Ja lopulta ei jaksa edes tarjota. Kaikki on vaikeaa, jos niin haluaa. Kaikkeen liittyy niin monia ongelmallisia näkökulmia, joten parasta on vain olla pyytämättä ja tarjoamatta, näkemättä, kuulematta ja välittämättä.

Tai sitten ei. On olemassa yksinkertaisempi ja elegantimpi tapa: ongelmien ja tekosyiden sepittämisen sijasta voi rakentaa ratkaisuja. Selittelemättä tai perustelematta voi pyytää: auta minua. Vastaukseksi riittää toiminta. Empimättä voi myös tarjota apua pyytämättä. Ja siihen oikea vastaus on: kiitos. Ehdotan, että toimitaan tästedes näin.