Tässä

 

Oli ollut tiivis päivä. Kaipasin kauneutta ja rauhaa. Mieleni huusi veden äärelle. Sinne siis.

Tie johti välillä aivan veden äärelle. Kallioille, jotka vyöryvä massa oli pakertanut sileiksi. Välillä kuljin metsäistä polkua, jolloin vesi näkyi puiden lomasta. Jotenkin pehmeämpänä. Huomasin, että juuri nyt tuo kauempaa katselu ja jonkinlainen suojassa oleminen oli tärkeää. En halunnut olla aivan imussa, virran vierellä. Halusin tunnelmoida kauempaa, antaa veden ikään kuin lähetellä viestejään uskaltamatta aivan sen valtapiiriin. Erityisen hyvältä tuntui istahtaa sammalikkoon katselemaan ja kuuntelemaan. Selkä mäntyä vasten, jalat sammaleisella kivellä, vesi risukon takana, minä tässä.

Valinnan tekeminen luonnonrauhassa oli helppoa. Pystyin kuulemaan oman tarpeeni. Olin innoissani. Tajuan jotain itsestäni ja annan itselleni sitä, mitä tarvitsen. Se oli hetki, jossa elin juuri nyt ja tässä.

Ymmärrän hyvin luostariin tai hiljaisuuden retriittiin vetäytyneiden ilon. Rauha ympärillä toi rauhan myös sisälle. Tyyneyden ympäröimänä myös rukous nousi helposti ja vaivattomasti. Ei se ollut mitään ihmeellistä eikä hienoa sanoitusta. Kunhan hoin kiitosta olemisesta. Ja ylistystä, että Jumala sinä olet – ja olet itse oleminen.

Nyt kysymykseni on, mikä määrä rauhaa ja tyyneyttä riittää. Miten saan metsäisen järvenrannan vaikutuksen pyykkivuorien ja jauhelihakastikkeen sekaan, tietokoneruudun täyttämän työpöydän äärelle, pölyisille kaduille ja ihan vaan arkeen? Että joka olosuhteessa voisin elää tässä ja nyt elämää. Että juoksemisen keskellä olisin läsnä. Että Jumalan olemisen ylistys nousisi koko sydämestä jatkuvalla syötöllä. Miten voisi tehdä tärkeää valintaa – mennäkö virran imussa vai tarkkaillako suojapaikasta?

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

MÄÄRITTELYASIA

 

vanha kuva.jpg

 

Tapaan eri-ikäisiä ihmisiä työni puitteissa. Olen monesti ajatellut iäkkäitä ihmisiä kuunnellessani sitä kuinka he kuvaavat elämäänsä ja sen vaiheita eri tavalla kuin nuoremmat. Vanhemman polven toistuva teema on työ ja työn suuri määrä. Kuinka jo lapsesta asti on tehty töitä ja opittu tekemään paljon. Työn merkitys myös tuntuu suuremmalta mutta saatan arvioida sen väärin. Työ ja ihmisen arvostus sen sijaan liittyvät voimakkaasti yhteen. Ahkera, hyvä työmies/nainen sai suurta arvostusta ja tästä piirteestä näin myöhemminkin puhutaan ihailevaan sävyyn. Asenne tähän on muuttunut. Jos nykyisin joku raataa itseään säästämättä pitkää päivää, niin häntä ei automaattisesti ihailla. Ajatus voi olla enemmänkin säälivä: työnarkomaani…

Hyvää aviomiestä kuvaillessaan toistuu kuvaus: oli ahkera, kunnollinen. Ei polttanut eikä juonut. Ei mitään kuvailuja keskustelutaidoista tai suhteen laadusta muutenkaan. Nuorempi polvi määrittelee hyvän suhteen aivan erilaisilla kriteereillä. Edellämainitut ominaisuudet pelkästään eivät taitaisi riittää  monellekaan.

Lasten suhteen tärkeintä oli että sai heille jonkun koulutuksen.  Onnistuminen siinä, että kenties niukoissa oloissa pystyttiin tarjoamaan lapsille kouluttautuminen on suuri onnistumisen merkki.  

Näitä tarinoita kuunnellessa välillä ajattelee, että elämä oli yksinkertaisempaa ennen. Tietysti myös ankarampaa. Työ painottuu tietenkin siksi, että se oli selviämisen ehto. Ilman työtä ei ollut leipää eikä se silloinkaan ollut kovin leveä. Elämästä ei odotettu ihmeellisyyksiä. Tavallinen peruselämä, jossa ei ollut suurta ulkoista uhkaa oli hyvää. Meille rauhanaikaan ja runsauteen syntyneille turvallisuus ja se, että mahdollisuuksia on paljon kaikilla rintamilla ehkä joskus myös hämärtää sen kuinka vähäisistä asioista onni voisikaan  muodostua. En kannata unelmien pienentämistä tai hyvien asioiden tavoittelemista niin ihmissuhteissa kuin muutenkin, mutta joskus elämää voisi rauhoittaa se, että on tyytyväisempi vähemmästäkin. Elämä näyttää siltä millaiseksi sen määrittelee.

 

 

Suhteet Rakkaus Mieli Työ