Tajunnanvirtaa sanoista, joita olen lukenut ja kuullut lähipäivinä ja siitä mihin ne ajatukseni johtivat:

Suuren meren toisella puolella mies uudessa virassaan. Tyrmistys siitä, että persoonaltaan ja ajatuksiltaan tuollainen ihminen voi päästä niin vaikutusvaltaiseen tehtävään on vaihtunut murheeksi. Murheeksi raja-aidoista, vastakkainasetteluista, ristiriidoista, häikäilemättömyydestä. Siitä kuinka yksikin ihminen todella voi saada aikaan paljon pahaa, kun on sellaisella paikalla, jossa se on mahdollista. Mitä mahtaa vielä olla tulossa? Huoli.

Lähempänä paikalliset poliittiset kähinät ja vääntäminen asioista on ollut kyllästyttävää seurattavaa. Eikö koskaan saada sopua aikaiseksi vaan Kouvolan ja Kotkan välinen taistelu jatkuu loputtomasti? Lehdessä ollut otsikko  Sote-sopu löydetty tuntui todella hyvältä. Mahtavaa, että jokin asia nytkähtää eteenpäin ja on neuvottelemalla päästy johonkin lopputulokseen. Toivo.

Ristiriitoja ja riitelyä on todella ikävä seurata vierestä. Erimielisyydet ja avoin sotiminen vaikuttavat niihinkin, jotka eivät itse suoraan ole asioiden ja aiheiden keskiössä. Vaikeimmalta tuntuvia tilanteita ovat tietysti perheenjäsenten väliset riidat. Sisarusten ja vanhempien välinen hetkittäinen kinastelu on tietysti normaalielämää, mutta pitkät ja toistuvat sotatilat kuluttavat kaikkia. Kun joko korvat höröllään kuunnellaan toisesta huoneesta kuuluvaa riitaa tai korvat tukkimalla yritetään välttää kuuntelu, niin selvää on, että tunne on ahdistava. Näitä tarinoita olen kuullut monesta suusta. Surullisimpia  ovat olleet ne, joissa piilossa tai peiton alla pelänneet lapset ovat kuunnelleet särkyvien esineiden ääniä tai vielä pahempia ääniä. Sivustaseuraajan osa ei ole yksinkertainen ja helppo. Riitely vaikuttaa aina kahta ihmistä laajemmalle. Omien vanhempien riitelyä en ole joutunut kuuntelemaan, mutta pystyn helposti palauttamaan mieleeni tunteet ajanjaksosta,  jolloin pari lapsistani otti pelottavan kovasti yhteen keskenään. Ikä toi viisautta, mutta ainahan niin onnellisesti ei käy.  Ja kuinka moni parhaillaankin joutuu ikävään välikäteen työpaikallaan, kun työtoverit eivät tule keskenään toimeen.

Huomaan herkistyneeni näille kaukanakin oleville asioille, valtioiden ja kuntien kinasteluille. Ehkä jokin kollektiivinen taju laajenee elämänkokemuksen myötä tai tulee vain enemmän aikaa huomioida ympärillä olevia asioita.  Ja yhtä vähän kuin ennenkin siedän epäselvyyksiä tai riitoja ihmisten kesken. Siksi olenkin todella kiitollinen, kun en joudu työssä tai kotona olemaan osana riitaa tai seuraamaan sitä sivusta. Jokainen, joka ei joudu elämään riitelyä seuraten saisi olla tänään onnellinen ja jokainen, joka joutuu, saa tunnustaa oman todellisen kärsimyksensä.

Yksi ihminen voi paljon, varsinkin rikkoa. Sovun syntymiseen tarvitaan aina vähintään kaksi. Kun näissä uutismietteissä ja tunnelmissa luin päivän tunnussanan 26.1. se oli kuin raikas tuulahdus.  ”Jeesus sanoo: sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois. ” Kirkollisissa piireissä tämä on tuttu lause, itsellenikin. Eilen se tuntui erityisen hyvältä. Yksi voi paljon hyvääkin. Yksi, joka ei pystytä muureja, vaan purkaa niitä.  Ja minäkin saan mennä näiden ajatusteni ja tunteideni kanssa tuohon syliin enkä kuule sanoja: Älä nyt mieti joutavia  tai Anna muiden vaan hoitaa omat asiansa. Täällä  torjumisten ja ristiriitojen maailmassa tuollainen viesti:  Tule, minä otan sinut vastaan,  ovat kuin valonsäde pimeässä. Minulle ne olivat juuri sitä eilen. Ja voisin kai itsekin enemmän ajatella noin ja lausua niin muille ihmisille. Olla valonsäde jollekin toiselle.