Uuden vuoden tienoolla on kumma piirre. Vaikka elämässäni muina vuoden päivinä tuntuisi olevan minimissään sata lasissa, uusi vuosi hälventää hetkeksi vauhtisokeuteni ja pysäyttää elämän inventaarion äärelle. Mittaamaan ja tarkastelemaan. Se saa kurkkaamaan olan yli kohti mennyttä ja toisaalta kurottamaan varovaisesti eteenpäin kohti uutta. Kummallista, sillä loppujenlopuksi elämässäni ei oikeasti muutu muuta kuin kalenterin vuosiluvun viimeinen numero.  Ehkä elämän jatkumoa on helpompi käsitellä paloina. Ihmisen mieli kaipaa jotain ymmärrettävää, laskettavaa. 

Miten mittaisin menneen vuoteni? Sen 366 päivää. Mittaanko sen päivinä, tunteina, minutteina vai sekunteina? Ei, en mittaa. En edes pysty, sillä niistä ei jää mieleeni jälkeä. Mittaan sen mieluummin kohtaamisina ihmisten kanssa, tuttujen ja tuntemattomien. Muistoina, hymyinä, kuljettuina askelina, kahvikupillisina, unisina aamuina, joidenkin päivien suloisena kepeytenä, nauruina, itkuina ja outoina kommelluksina. Pyykkikoneellisina, vastaan tulleina menetyksinä, kipuna, lasten kanssa käsi kädessä käveltyinä retkinä ja marjastettuina mustikkalitroina.

Mennyt vuosi ja sen koettu elämä seuraa uuteen vuoteen kuin laahuksena perässä. Siihen on painoksi tarttunut niin takkua kuin aitoja kultakimpaleita. Kaikki ne elämälleni annettuina. Joidenkin takkupalleroiden äärellä voi jo naurahtaa ja siivota ne reippaana laahuksen helmasta pois painamasta. Turhaan niitä enää kantaisin mukanani. Jotkut isommista möykyistä vuorostaan seurannevat minua loppuikäni kaipuuna ja suruna täydentäen elämäni väripalettia tummilla sävyillään. Niistäkin osasta, kumma kyllä, voi tummasävyisyydestään huolimatta tulla elämää eteenpäin elettäessä timantteja. Ne myös muistuttavat, että vaikka uusi vuosi on näennäisesti jonkin muuttavaa, todellisuudessa elämän voi muuttaa ja heittää päälaelleen vaikka yksi ainokainen sekunti.

Uusi vuosi vaatii uskallusta, sillä se odottaa vielä edessä. Vaeltamattomana. Kokematta. Tuntematta. Elämättä. Mutta tiedän, että kaikki on minulle jo valmiiksi kirjoitettu. 365 uutta päivää, 8760 tuntia, 525600 minuuttia ja 31 536 000 ohikiitävää sekuntia. 

Hei, Sinä, Suuri käsikirjoittaja. Tässä sitä taas mennään, käsikirjoituksesi mukaan. Rakettien paukkuessa taivaalle, nousee taivasta kohti mieleni päältä myös kiitos. Kiitos että saan olla juuri tässä. Kädelläsi. Joka sekunti.