Kesän lapsi

Blogin kukats.jpg

 

Kesällä se vaan on helpompaa. Heittäytyä hetkeen ja viskata huolet villavaatteiden seuraksi varastoon. Nauttia ruohosta paljaiden varpaiden alla, lakritsijäätelön mausta kielellä, lämmöstä ja auringon valosta luonnossa ja mielessä.  Pysähtyä kuuntelemaan lintujen konserttia ja unohtaa paineet. Olen kesän lapsi, kuten niin moni muukin suomalainen, joka kulkee kesäisin leveämpi hymy huulilla kuin talvella. Astelen kevyin askelin toukokuusta elokuulle.

Ollapa kesän lapsi ympäri vuoden!

Olen kesäisessä maisemissa pyöräillessäni pohtinut, että oikeastaan kesän lapsen ja Jumalan lapsen identiteetissä on paljon samaa. Siinä missä kesän lämpö ja valo kutsuvat heittäytymään hetkelliseen huolettomuuteen, Jumala kutsuu heittämään huolet pyhille käsivarsilleen joka päivä. Kesän lapsi katsoo itseään ja kanssaihmisiään hyväksyen, auringonvalon valaisemalla katseella.  Jumalan lapsina, meitä katsotaan rakkaudella ja meitä myös kutsutaan katsomaan läheisiämme samalla rakkaudella. Kesän lapsen katse kiinnittyy kesähurmoksessa kaikkeen kauniiseen ja hyvään ympärillä. Jumalan lapsina me saamme kiittää ja kiinnittää katseemme läpi elämämme kaikkeen siihen hyvään, joka meille on lahjana annettu. Ja kesä – se nyt vaan on kuin pala taivasta!

Kerran Suomen ilmasto äärimmäisyyksineen on mitä on, ja huumaava kesä vain lyhyen aikaa, kesän lapsi on vain osa minua. Mutta Jumalan lapsi, se voin olla silloinkin kun pimeältä taivaalta sataa märkää loskaa ja kesän lapsen mieli on muisto vain.

 

 

blogin_kukat_tekstilla.jpg

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

Mielen konservointia

Valkealan kirkon alttaritaulu lähtee kesän aikana konservoitavaksi. Lähes 200 vuotta vanhaa maalausta kunnostetaan Valamon luostarissa ja taulu on tarkoitus palauttaa paikalleen ensi keväänä. Konservoinnin tarkoituksena on taata teoksen säilyminen myös tulevaisuudessa ja hidastaa ajan saatossa tapahtuvaa rapistumista.

Konservointi kuulostaa sanana pölyiseltä, mutta mitä enemmän sanaa pyörittelen mielessäni, huomaan, että minähän teen sitä itselleni päivittäin! Yritän hidastaa väistämätöntä rupsahdusta tankkaamalla vitamiineja ja mineraaleja, läträämällä voiteilla ja vaalimalla hyvää unta. Ja entä sitten kaikki ne lisä- ja säilöntäaineet, joita olen varteeni vuosien saatossa kerännyt? Luulen, että minun sukupolveni ruumiit eivät maadu koskaan.

Myös ihmisten entisöinti on kovassa huudossa. Menneen elämän hehku ja noste halutaan palauttaa kasvoille ja muille ruumiinosille hinnalla millä hyvänsä. Harvoin ikää kuitenkaan pystytään pyyhkimään pois ihmisestä kokonaan. Usein lopputuloksena on vain välttävä ja kummallinen versio entisestä.

En ole itse joutunut turvautumaan vielä sen järeämpään entisöintiin, vaan kertakäyttöinen paklaus on ollut riittävä. Sen sijaan sisäiseen ja henkiseen entisöintiin haluan panostaa.

Haluaisin pitää mieleni yhtä kirkkaana kuin se oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Uskoa hyvään ihmisissä ja katsoa maailmaa pinkkien lasien läpi. Vuosirenkaat ja niiden mukana tuoma kokemus ja karheus ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja samentaneet mieltä. Miten onnistuisin palauttamaan mielen kirkkauden ja onko se enää edes mahdollista, kun se on vuosien saatossa sumentunut? Vai onko rappeutumista konservoinnin tavoin mahdollista ainoastaan hidastaa?

Omat harjoitukseni mielen kirkastamiseksi sisältävät pölyisten ajatusten siivoamista, lukemista ja uuden oppimista, pitkiä keskusteluja. Naurua ja itkua. Luopumista, jotta voi saada tilalle uutta. Itselle tärkeiden asioiden vaalimista. Mielestä ei ehkä enää koskaan tule yhtä kirkasta kuin lapsella, mutta se ei haittaa. Riittää, jos mittarista saisi ruuvattua edes muutaman ylimääräisen kyynisen vuoden pois.

 

Anni

Ps. Kun on kirjoittanut sanan konservointi tarpeeksi monta kertaa ja toistanut sen tarpeeksi monta kertaa ääneen, alkaa naurattaa. 

Suhteet Oma elämä Höpsöä Syvällistä