Heitä ja heilauta

Ensin heitä ja heilauta tuli ruoan laittoon. Se on tyyli, jolla tuunaan apetta pöytään. Ideana on laittaa kaikki ainekset aikalailla samaan aikaan pataan, käännellä pari kertaa ja huomata, että hyvä tuli. Kummallista on, että monen vuoden kokemuksen jälkeen voin todeta ruokien maistuneen hyvin niin perheelle kuin ystäville. Suorastaan ovat saaneet kehuja nämä ei niin oikeassa järjestyksessa tai ei niin pieteetillä valmistamani annokset. Monta vuotta puhuin heitä ja heilauta -ruoasta. Määreet sen sisältöön olivat: syntyy nopeasti ja ihan hyvä tulee.

Tällä viikolla heitä ja heilauta koki ainakin kymmenvuotisen historiansa suurimman murroksen. Se siirtyi ikkunoiden pesun määreeksi. Ja sopi siihen loistavasti!

Mökki-ikkunat voi nimittäin todennetusti pestä loistavasti ilman välien availuja. Ensin kierros sisällä turhia viiruja ja pokien hinkkailuja miettimättä. Sitten saman veden kanssa lutraamaan mökin ulkopuolelle. Litimärkä rätti ikkunaan, heilutusta ja lastalla kolme nykäisyä per ikkuna. Uskomatonta, että tuli todella hyvä. Paljon parempi kuin ei pesua ollenkaan. Enkä usko, että superpesun ja tämän nopein vedoin tehdyn pikapuunauksen ero on huomattava. Siis heitä ja heilauta sopii hyvin muuten niin hitaaseen ja energiaa vievään puuhaan kuin ikkunoiden putsaus.

Nyt suuri kysymykseni on, sopisiko heitä ja heilauta myös muihin tilanteisiin. Ja kuinka hyvin?

Itselleni suuri mysteeri on Jumalasuhteen hoitaminen. Tunnen paljon ihmisiä, jotka viettävät hurjan määrän aikaa Jumalan kanssa. Tulokset kyllä puhuvat puolestaan. Suhde voi hyvin ja Jumala vaikuttaa aktiivisesti heidän elämässään. Mutta mitä jos on vain vähän aikaa? Jos olisi pakko turvautua heitä ja heilautaan? Mitä se tarkoittaisi?

Ainakin näitä:

1. Saisin heitällä ja heilautalla ravintoa joka päivä tarpeellisen määrän. Laatu ei aina olisi täydellistä, mutta eteenpäin mentäisiin.

2. Raamatunluku ja rukous olisivat helposti rykäistävissä – ei tarvitsisi pilkkoa kasviksia montaa tuntia. Siis raamatunlukuun siirrettäessä etsisin niitä materiaaleja, jotka juuri nyt onnistuvat. Ehkä saisin nopeita hiilareita, mutta parempi ne kun ei mitään.

3. Suhde säilyisi aktiivisena. Nyt kuulostaa vähän parisuhdetilanteelta. Voisihan tätä soveltaa myös parisuhteeseen… Mutta puhun Jumala-suhteesta. Jumala on kyllä aina paikalla, mutta minulla yhteydenotot tuppaavat odottamaan parempaa aikaa, levollista mieltä, hetkeä, jolloin pystyn kuulostelemaan Jumalan ääntä. Vaan entäpä, jos tuollaista aikaa ei juuri tässä elämänvaiheessa oikein ole. Heitä ja heilauta olisi vastaus…

4. Pysyisin oikealla paikalla. Ilman Jumala-suhteen aktiivisuutta minä-itse nousee liikaa esille. Minä itsen on vaikea luottaa Jumalaan, kun se alkaa heti itse touhuta tilanteita eteenpäin. Heitä ja heilauta pitäisivät minut minuna – aika pienenä.

5. Heitä ja heilauta pistäisi rattaat pyörimään. Voihan se olla, että Jumala hoitaisi homman ja aikaa alkaisi löytyä muuhunkin kuin heitä ja heilautaan.

Pakko kai aloittaa. Heittää ja heilauttaa. Toivottavasti saan todeta, etä ihan hyvä tuli. Jumalan hyvä. Ei kai se muuta voi ollakaan kuin hyvä. Tosi hyvä.

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

Juhlatuulessa

Juhlatuulessa

Kesä on tunnetusti juhlien aikaa, mutta itselle tämä kesä on poikeuksellisen juhlatäyteinen. On merkkipäiviä, yo-juhlia, häitä jopa hautajaisia. Juhlien alla kysyn itseltäni: mistä löydän heittäytymisen jokaiseen juhlaan? Mikä vaate sopii minnekin? Mitä jos sataa? Paistaa aurinko? Sopiiko viime kesäinen mekko vai tarvitsenko uuden? Mitä annan lahjaksi? Monet toivovat rahaa, mutta siitä ei jää samalla tavalla muistoa kuin jostain esineestä tai hyötytavarasta. Tarvitseeko jäädä? Varmasti en halua kenellekään hankkia lahjaa, joka jää nurkkiin pyörimään ja pölyä keräämään.

Juhliin valmistautuessani olen useamman kerran toivonut, että meillä tavallisilla pulliaisilla olisi edustustili, josta maksaa juhliin liittyviä kuluja. Monien juhlien suma näkyy valitettavasti myös pankkitilillä, vaikken juhlien arvoa rahassa halua mitatakaan.  Tästä tulee mieleen muisto Afrikasta. Siellä juhliminen oli niin tärkeää, että niiden vuoksi oltiin valmiita tinkimään arjesta. Pahimmillaan se tarkoitti sitä, että edellisenä päivänä oli suuret juhlat ja seuraavana kerjättiin ruokarahoja.  En ehkä toivo samaa itselleni, mutta jotain ihanaa tuossa ajattelussa on: tänään juhlitaan täysillä eikä murehdita huomista.

Monien juhlimiseen liittyvien kysymysten äärellä olen ehtinyt toivoa, että olisi olemassa firma, joka keskittyisi juhlaan kutsuttujen palvelemiseen. Saman katon alta saisi kohtuullista korvausta vastaan niin pukeutumisvinkit, meikit, kamapaukset, käyttäytymisohjeet, lahjavihjeet ja kaiken muun tarpeellisen. Oma tehtävä olisi vain kävellä ovesta sisään. Ehkä se olisi vähän liiankin helppoa. Ei jäisi mitään hermoiltavaa ja hermoilu kuuluu ehdottomasti juhlaan valmistautumiseen.

Juhlat ovat mainioita tilaisuuksia tavata sukulaisia, joita muuten näkee harvemmin. Itse tapasin hiljattain serkkuni, jonka kanssa nähtiin viimeksi kymmeniä vuosia sitten. Hämmästyin kuinka tutulta hän tuntuikaan. Meillä oli monta yhteistä hauskaa kesämuistoa mummolasta.

Juhlat voivat opettaa myös tulemaan toimeen menneisyytensä kanssa.  Erityisesti silloin, kun sieltä löytyy ex:iä ja heidän sukulaisiaan. Kun pitää mielessä päivänsankarin ja juhlan järjestäjän, pysyy oikealla tiellä. Mitään draamaa tuskin kukaan juhliinsa haluaa. Se, että jossain vaiheessa elämäänsä toisilleen tärkeät ihmiset, pystyvät olemaan samassa tilassa aikuisina, on terapeuttinen kokemus kaikille paikalla olijoille.

Jokainen juhla on ainutlaatuinen. Se mielessä yritän juhliin mennä. Vaikka juhliin lähtiessä oma fiilis ei olisi paras mahdollinen, koen lähes velvollisuudekseni heittäytyä juhlatunnelmaan. Sen kautta useimmiten oma juhlavirekin löytyy. Jos lukitsee mielensä ärripurriasentoon, tylsyyttä on tarjolla itselle ja toisille.  Myrtsääjä tuskin on juhlien odotetuin vieras.  Sen sijaan iloisella mielellä ja hymyllä avaa suljettujakin ovia.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo