Pienen seimen äärellä pienintä rauhaa etsimässä

Google Maps kertoo Alepposta olevan 7h 49 min matkaa Betlehemiin. Matkantekoa saattaisi varmaan hidastaa rajamuodollisuudet Jordanissa, ruoka- ja tankkaustauot, sekä tietysti sisällissodan uhat ilmaiskuineen. Kaksi tuntia kun lisää matkantekoon ajelee Suomen oloissa Helsingistä Rovaniemelle, eikä tarvitse pohtia kuin että missä tankkaa ja mitä tietöitä kenties koittaa välttää. Matka arjesta jouluun voi tuntua yllättävän lyhyeltä. Matka sodasta rauhaan on varmaan ikuinen.

Tuntuisi niin hyvältä, kun edes joskus maailmassa olisi rauha. Edes jouluna ihmiskunta lakkaisi ikuisen kierteensä jossa se tuhoaa itse itseään. Edes kerran vuodessa ei tuntuisi siltä, että viha, pimeys ja tuhon voimat peittävät kaiken alleen. Maailmantuskaa voi kantaa Syyrian sodan ja Itä-Aleppon uhreista. Berliinissä joulutorille kaaosta tuoneesta kuorma-autosta. Kaikesta siitä tämän taivaan alla tapahtuvasta kärsimyksestä, josta emme ole kuulleetkaan. Joskus sitä havahtuu siihen miten rikki luomakunta on. Siihen miten me ihmiset olemme toisillemme pahinta mitä olla saattaa.

Ehkä juuri silloin sitä joulua kaipaakin eniten. Että syttyisi pimeyden keskelle valo. Että asettuisi kaikki osaksi suurempaa kokonaisuutta. Että ei olisi sidottu omaan, rajalliseen perspektiiviinsä, vaan ymmärtäisi, että maailma on aina tarvinnut valoa. Aina tarvinnut ihmisiä, jotka tekevät siitä edes pieneltä omalta osaltaan parempaa. Yksi ihminen ei voi paljoa muuttaa, mutta jos hän ei tee omaa osaansa, on kokonaisuudessa hänen kokoisensa aukko.

Maailman kaiken melskeen ja hulinan keskellä tuntuu hyvältä, että on joku, jolle voi kaiken huolen kantaa. Ääneen tai ääneti huokaista jonnekin osin ymmärryksemme ulko- ja yläpuolelle, eikä siellä kosmos ole tyhjä ja tyly, vaan siellä on jotakin. Aavistuksen tästä kaikesta voi kokea vaikkapa jouluna. Seimeen syntyi pieni lapsi, joka muuttaisi koko historian. Emme olisi pimeyden alla, vaan valon lapsia. Tule joulun lapsi, tule ruhtinas rauhan.