Pitääkö olla huolissaan?

Pitääkö olla huolissaan on uusi tv-ohjelma, johon huolissaan olevat voivat lähettää huoliaan ja panelistit pohtivat onko heille áihetta huoleen. Ohjelma on tietysti mitä suurimmassa määrin viihteellinen, mutta samalla hyvin totta.   Monet ihmiset ovat huolissaan milloin mistäkin. Itsenikin tunnistan porukasta. Toisaalta jos pystyy nauramaan huolilleen, ne väistämättä pienenevät.

Muistan tytön, joka juoksee paljain jaloin pihanurmikolla. Aurinko lämmittää ja pienen hetken tuo tyttö on täydellisen onnellinen.  Valitettavasti tuo hetki on nopeasti ohi. Yleensä hän otsanahka kurtussa murehtii ja on huolissaan milloin mistäkin: läheisten voinnista, kavereista, kouluruuasta, ukonilmasta, kuolemasta, käärmeistä, pimeästä, helvetistä, politiikasta, ydinsodasta, luonnonkatastrofeista….. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kukaan aikuinen ei pysähtynyt pohtimaan hänen kanssaan kysymystä:”Pitääkö olla huolissaan?” Hän jäi yksin pyörittelemään mielessään huoliaan.  Kyllä hän yritti kertoa niistä.  Niille hymähdeltiin ja niitä vähäteltiin. ”Höpöhöpö” oli tavallinen vastaus. Se ei keventänyt hänen oloaan. Sen sijaan hän oppi kuuntelemaan toisten huolia ja murheita. Hänestä tuli niidenkin kantaja. Ajan kuluessa huolissaan olevasta lapsesta kasvoi huolissaan oleva aikuinen.

Huolissaan oleminen on usein myös huonon nukkumisen taustalla. Yöllä, kun herää huoliaan miettimään, kasvavat ne vuoren korkuisiksi. Joku  antoi vinkin, että apua voi saada huolipäiväkirjan pitämisestä.  Siihen kirjoitetaan kaikki tämän hetkiset huolenaiheet ja läimäytetään kannet kiinni ja sinne jäävät.  Ei ehkä ihan näin, mutta kirjoittaminen voi auttaa siihen, että saa jotain pois mielensä päältä.

Enemmän huolettomuutta, hetkessä elämistä ja siihen tarttumista toivon itselleni ja muille huolten kantajille.  En usko, että huolissaan oleminen on miltään tulossa olevalta pahalta varjellut tai auttanut siihen valmistautumisessa. Miksi siis murehtia etukäteen? Sen sijaan se mihin voi vaikuttaa on tämä hetki. Siinä on kaikki se, mitä juuri nyt on. Siinä on myös aikuiseksi kasvaneen pienen tytön ilo.

 

 

hyvinvointi mieli syvallista ajattelin-tanaan