Pitääkö olla huolissaan?

On Trump, Putin, Brexit ja ikuiselta tuntuva lama. Jänisrutto, zika-virus, päiväkotien oksennustautiepidemiat ja yök ne kihomadot. Vihannesten torjunta-ainejäämät, elimistöön kertyvät palontorjunta-aineet ja kasvihuoneilmiö. Verkossa vellova vihapuhe, terrorismi ja sotien ihmisille aiheuttama kärsimys. Liian vähän yöllistä unta (aivot surkastuu) ja ulkona aivan liian vähän lunta (ilmastonmuutos). Kiky-sopimus ja sairaalan lopettava sote-uudistus. Muutamia mainitakseni. Auta armias tätä pienen ihmisen elämään rantautuneiden huolenaiheiden määrää! 

Huolimylly on villi kone, joka imee polttoaineekseen kaiken vähänkin huolestuttavan. Liika tieto lisää tuskaa ja maailmantuskaa. Ja tietoa jos jotain meillä nykyisessä maailmassa riittää niin paljon, kuin itse vain jaksamme käsitellä. Tieto valuu luoksemme maailman toiselta laidalta hetkessä. Herkkä mieli imuroi matkaansa koko maailman murheet ja unohtaa elää tässä ja nyt.

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Se minulle on kerrottu jo pienenä laulaen. Mutta miksi siitä huolimatta en aikuiseen ikääni mennessä ole sisäistänyt sitä? Sen pitäisi olla Jumalan lapsen syvä ymmärrys: olla turvassa, suojassa vaikka ympärillä järisisi.

Tänä paastonaikana laitan älypuhelimen kotioloissa lipaston laatikkoon ja sammutan tiedon virran. Hengitän, kuuntelen, hiljennyn ja tunnustelen. Ilman intensiivistä median seuraamista suurimmat arkiset huoleni olisivat varmaankin ne mahdolliset kihomadot ja koko perheen kaatavat laattataudit.  

Siispä tämän paastonajan alussa rukoilenkin: Herra. Anna rauha.