Rauhaa
Toiset inhoavat, toiset rakastavat. Joku kuuntelee läpi vuoden, joku menee ihmisten ilmoille korvatulpat korvissa voidakseen välttää ne. Mikä se on? Joululaulut. Tykkään itse joistakin ihan älyttömästi ja toiset on mielestäni hirveitä ”renkutuksia”. Tänä jouluna minussa soi neljä joululaulua: Tuli joulu ilotaloon Elias Kaskisen esittämänä, Joulun kanssas jaan Haloo Helsinki!, Mary, did you know? á la Pentatonix ja Mikko Kuustosen Joulun rauhaa.
Ilotalon joulussa tyypit, jotka luulivat ettei heistä enää ole mihinkään saavat kokea Joulun ihmeen. Vauva pahvilaatikossa saa vaatimattomaksi peitteekseen vanhan villapeiton. Jotain kovin samaa kuin ensimmäisenä jouluna. Oman aikansa p-duuneja taisi lampaiden paimentaminen olla. Ja jos Jeesuksen syntymäpaikka on sen luolan kaltainen, joka 0n Betlehemin liepeillä – sillä seudulla – ei vastaavuus monien ylenkatsomaan huonomaineisten taloon ole kaukaa haettu. Ja sinne jouluilo syntyy, sinne missä haaksirikkoiset eivät enää jaksa peitellä puutteitaan. Ja silloin ne eivät ole enää este, vaan portti Betlehemin jouluiloon.
Haloo Helsingin joululaulussa kuulen kaihon yhteyteen jonkun perille pääseen kanssa. Monen askeleet kulkevat laulun sanoin ”nimettyjen kivien maalle”. Tuhannet ja taas tuhannet kynttilät syttyvät niiden haudoille, joita haluaisi niin kovasti vielä kerran halata. Kynttilöiden liekit sulavat epätarkoiksi, kun kaipuun helmet silmissä kimmeltävät pimenevässä jouluyössä. Vähintään yhtä monen halaus jää tyhjäksi, kun elämän kipu on erottanut ennen erottamattomat toisistaan. Ottaisitko sinä Joulun lapsi meidät irtolaiset syliin?
Pentatonixin Mary, did you know? oli viime joulun ”löytö”. Joulun vauvan äärellä kysellään äidin aavistuksia lapsestaan. Mahdoitko, Maria, tietää, mitä kaikkea poikasi tulisi täällä maan päällä tekemään? Tai ymmärsitkö, että kun annoit suukon esikoisellesi, annoit sen Suurimmalle, joka on Minä olen?
Viimeisenä tulee Mikko Kuustosen tutuksi tulleella tyylillä laulama Joulun rauhaa. Se tuntuu tänä jouluna erityisen syvälle uppoavalta. Vain kaksi kuukautta sittenhän kävelin tuolla Pyhäksi kutsutulla maalla. Nyt siellä on moni asia toisin. ”Sille seudulle” kulkeminen olisi varmasti mutkikkaampaa ja olo olisi jännittynyt, kun erilaiset ja solmuun menevät näkemykset ovat taas saaneet tuon maan eri osapuolet barrikadeille, mielenosoituksiin ja aseisiin. Toki vain osan, mutta kaikki siitä saavat osansa, vaikka ei haluaisikaan. Ovat voitot ja tappiot aavikon hiekkaa kyynelten rinnalla…
Rauhan aikaan syntyneenä minulla ei ole kokemusta sodan todellisuudesta, mutta mekin – se toinen tai kolmas sukupolvi aseiden vaikenemisen jälkeen – kannamme itsessämme sodan haavoja. Me kannamme vaienneen sukupolven mykkiä traumoja ja perhesalaisuuksia. Samalla kun laulan Kuustosen kanssa hiljaa Joulun rauhaa Palestiinaan, laulan sitä myös tälle rakkaalle satavuotiaalle kotimaalleni. Voisitko Isämme tulla Pojassasi rauhaksi sydämiimme? Niin, että Rakkautesi lämpö sulattaisi kivettyneet sydämemme ja että voisimme sillä rakkaudella rakastaa niitä, joita jouluumme tulee ja niitä, joita olisimme jouluumme toivoneet. Ja sitä rauhaa, sitä toivon meille kaikille – ihan kaikille.
