Rukoukset ja lorut

Riisiä ja lihakastikettaRuokarukous vaihtui loruun, yle otsikoi viikko sitten.

Kattila ja vuoka, täältä tulee ruoka, lusikkaan kun tartun, suureksi mä vartun, leivän syön, maidon juon, ja ruokarauhan muille suon.

Kyse on päiväkotien muuttuneista käytännöistä uuden varhaiskasvatussuunnitelman myötä. Uskontokasvatuksen tilalla on katsomuskasvatus, jossa on tavoitteena tutustua erilaisiin katsomuksiin – myös uskonnottomuuteen. Yleissivistyksen kannalta tämä on hyvä – siis erilaisiin katsomuksiin tutustuminen – varsinkin, jos päiväkotiryhmässä on kaikkiin tutustuttaviin katsomuksiin kasvavia lapsia. Myös perusoikeuksien kannalta on välttämätöntä, ettei lapsia pakoteta osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnonharjoitukseen eli esimerkiksi ruokarukouksen rukoilemiseen. Mutta toisaalta on vaikea ajatella, miksi oman uskontokunnan perinteisiin kuuluvat ja jo kotona tai aikaisemmin päiväkodissa opitut ruokarukoukset olisivat nyt omaatuntoa loukkaavia – varsinkin, jos lapsi itse haluaa rukoilla ruokarukouksen. Lapsella on perustuslakiin kirjattu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa – vaikkapa rukoilla ruokarukous ennen ruokailua. Jos päiväkodin uudet käytännöt estävät tämän, lapselta riistetään uskonnonvapaus ja hänet pakotetaan uskonnottomuuden harjoittamiseen. Ja jos katsomuskasvatuksen tavoitteena on tutustua erilaisiin katsomuksiin ja uskontoperinteisiin, eikö ruokarukousten korvaaminen uskonnottomilla ruokaloruilla ole kovin yksipuolisesti vain uskonnottomuuteen tutustumista – jos kohta pelkät ruokarukouksetkin olivat yksipuolisesti kristilliseen perinteeseen tutustumista? Eikö olisi nykykäytänön mukaista tutustua päiväkotiryhmässä olevien lasten eri katsomusten ja uskontokuntien ruokaan liittyviin tapoihin ja uskomuksiin? Ei kai rukouksia siivota kokonaan pois? Vanhat lastenlorut sisältävät viisaita ajatuksia kuten rukouksetkin: kiitollisuutta, kohtuullisuutta, arvostusta – mutta pahimmillaan lorut voivat olla vain muotoa vailla sisältöä. Katsomuskasvatukseen toivon sisältöä pelkän muodon lisäksi. Normien ja ohjeiden uudistukset antavat vanhemmille entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa lapsensa uskonnolliseen ja katsomukselliseen kasvatukseen kodin ulkopuolella, mikä on hyvä, mutta toisaalta vanhemmille jää myös paljon enemmän vastuuta sanoittaa perheensä toivomuksia ja katsomuksellisia ja uskonnollisia vakaumuksia, jotta ne voidaan ottaa huomioon varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa.

Kaikki katsovat sinua, Herra, sillä sinä annat meille ruokamme ajallaan. Sinä kätesi avaat meille, ja lahjasi täyttää meidän kaikkien elämämme. Kaikki kiittävät sinua, Herra. Sinun kasvoistasi meille rakkaus säteilee. Avaa silmämme, sydämemme ja johdata meitä täällä hoivaamaan luotujasi. (Virsi 473, ensimmäinen säkeistö psalmista 145:15-16 ja toinen säkeistö Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986.)

perhe lasten-tyyli liikunta uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.