Sitoudu – vapaudut muusta!
Adventtipaastoon, rajallisuuskriisiin ja rekrytointiin tuskastunut pohdiskelee
”Ei mulla kyllä ole kalenterissa mitään, mutta en kuitenkaan voi luvata vielä, pääsenkö mukaan kuukauden päästä, kun en tiedä, jos silloin tuleekin jotain muuta.”
Tarkoitatko, ettet uskalla sitoutua? Ulottuuko sitoutumiskammosi elinikäisistä sitoumuksista nyt jo yksittäisiin parin tunnin tapahtumiinkin? Kuulepas: aina tulee jotakin muuta! Ja ehkä parempaakin, jos tarpeeksi odotat. Mutta jos et uskalla odottaessasi tehdä kalenteriisi ollenkaan merkintöjä, jääköhän koko elämäsi tyhjäksi odotukseksi?
Vai luenko nyt väärin rivien välistä, että tarjoamani mahdollisuus ei ole sinulle riittävän hyvä? Jos siis kerran odotat, että tulisikin jotakin (paljon) parempaa? Kuulostaa pahimmillaan opportunismilta. Jos et voi luvatakaan mitään eitä sitoutua mihinkään – paitsi aivan viime tingassa – ettet menettäisi mahdollisia parempia tapoja käyttää arvokasta aikaasi (tai vielä pahempaa: ettei sinun tarvitsisi vaivautua tekemään jotakin) saatat olla vaarassa menettää myös selkärankasi ja muuttua lonkerot joka suuntaan levällään olevaksi muotoaan muuttavaksi lötköksi.
Ihminen on kuitenkin luotu selkärankaiseksi: loputtomasti ei voi joustaa tai luikerrella. On tehtävä valintoja. On sitouduttava. On rajattava jotakin – usein hyvääkin – pois. Jos tulee tienristeykseen, on tehtävä valinta ja sitouduttava siihen, muuten ei pääse eteenpäin ja joutuu jäämään risteykseen ihmettelemään ja odottelemaan tai sitten kulkemaan vähän matkaa, kääntymään ympäri, kokeilemaan toista tietä vähän aikaa ja kääntymään taas ympäri.
Sitoutuminen on valinnan tekemistä, yhden suunnan valitsemista ja sen tien kulkemista. Sitoutuminen johonkin vapauttaa suhteessa muuhun. Rajaaminen ja karsiminen tekevät maisemasta selkeämmän ja ryteiköstä helppokulkuisemman. Kaikkea ei voi, kaikkea ei ehdi, kaikkeen ei taivu. Valitse siis. Sitoudu johonkin. Luovu muusta.
Kuvat: pixabay.com