Taas rippikoulussa

Rippikoulu on mainio kilometritolppa nuoren elämässä: 15 vuotta lapsuutta takana päin ja tulevaisuus, nuoruus ja aikuisuus avoinna edessä. On hetki aikaa pysähtyä miettimään, mistä on tullut ja mihin on menossa. On hetki aikaa pysähtyä sellaisten kysymysten ja asioiden äärellä, joihin ei kenties aiemmin ole syventynyt. Rippikoulu on itsensä, uskonsa ja yhteisönsä etsimistä ja löytämistä pintaa syvemmältä.

Toisaalta myös vanhemmilla on mahdollisuus pysähtyä kilometritolpan kohdalla miettimään omaa vanhemmuuttaan ja aikuistuvaa lastaan. Rippikoululainen ei ole enää lapsi – ei tosin vielä aikuinenkaan. Mistä on tultu ja mihin olemme menossa? Tässä vanhempien kanssa keskustelussa ja yhteistyössä seurakunnalla on paljon kehitettävää.

Raamatussa puhutaan etsikkoajasta, kairòs episkopées. Sana episkopée tarkoittaa vierailua tai tarkastusta tai kaitsentaa ja valvontaa. Kairós viittaa johonkin erityiseen hetkeen tai määräaikaan. Etsikkoaika on siis jonkinlainen tarkastuskäynti ja raportti tämän tarkastuksen tuloksista. Ensisijaisesti tämä tarkastelu kohdistuu omaan itseensä, mutta kyllä rippikouluaika on merkittävä tarkastuskäynti myös vanhempien ja kummien suhteen: rippikoulun opettajat saavat jonkinlaisen käsityksen siitä kristillisestä kasvatuksesta, josta vanhemmat ja kummit ovat huolehtineet viimeisen 15 vuoden aikana.

Rippikoulussa tapaa koko kirjon nuoria ja heidän vanhempiaan. Yhtäältä on nuoria, jotka ovat keränneet korttinsa täyteen leimoja, osallistuneet kaikkiin kaupunkipäiviin ja jotka osaavat käskyt ja uskontunnustuksen jo rippikouluun tullessaan. On vanhempia, jotka täyttävät osallistujakortin huolellisesti ja ottavat jopa yhteyttä keskustellakseen nuorensa rippikoulusta. Toisaalta on nuoria, jotka eivät yli puolen vuoden aikana ole ehtineet kerätä kaikkia tutustumisleimoja eivätkä ole viitsineet osallistua kaupunkipäiviin. On vanhempia, jotka eivät syystä tai toisesta kerro lapsiensa oppimisvaikeuksista tai mielenterveysongelmista eivätkä muutenkaan tunnu kiinnittävän juurikaan huomiota lapsensa rippikouluun. 15-vuotias ei ole aikuinen, mutta joiltakuilta vanhemmiltakin on aikuisuus hukassa. Onko väliinpitämättömyys liian ruma sana? Vai ovatko vanhemmat vain väsyneitä ja uupuneita?

Suurin osa rippikoulun käyneistä kuitenkin kirjoittaa palautteessa, että uskonasiat selkenivät ja rippikoulu oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tervetuloa pysähtymään kilometritolpalla! Tervetuloa etsimään ja löytämään!