Taitteisia kohtia
Jykevät numerot, jonkun alku.
En tiedä kuinka pitkä historia on sillä, että vuodenvaihdetta pidetään eräänlaisena inventaariokohtana. Vai syntyykö menneen vuoden pohtiminen luonnostaan, samoin lupausten ja muutosten haluaminen uuden vuoden alussa? Ehkä meitä ihmisiä auttaa jaksottaa elämäämme. Sinä vuonna tapahtui sitä ja se vuosi oli onnen, se oli surun vuosi. Aivan kuin jokin jakso mielessämme oikeasti päättyisi 31.12. Ja hyvä niin jos vuodenvaihde todella tuo taitekohtia elämässä, ainakin silloin kun ne ovat hyviä taitekohtia.
Olen jo pitkään tehnyt sitä, että vuoden lopussa luen putkeen sinä vuonna päiväkirjaan kirjoittamani asiat. Tuntuu hyvältä katsella koko vuotta kerrallaan ja muistella vähän. Huomaa kuinka unohtaa miten paljon vuoteen mahtuukaan. Kuinka paljon ilon aiheita. Ja usein myös kirjoitan ylös jotakin mitä toivon tulevalle vuodelle. Luen myös ne toiveet vuoden lopussa. Tajusin viime viikolla kuinka näihin toiveisiin ja vuoden vaihteeseen voi joskus liittyä myös pettymystä. Aivan kuin se toteutuiko jokin tavoite tai toive, leimaisi koko vuoden ja sen onnistumisen. Niihin uutena vuotena annettuihin lupauksiinkin, joita ihmiset tekevät voi olla upotettuna pettymys. Ensi vuonna kuntoilen enemmän ja syön terveellisemmin, pudotan painoa. Tai saan aikaan jotakin mitä aiemmin en saanut toteutettua. Olen viisaampi ym.
Päätin etten halua, että vuoden vaihde toisi pettymyksen tunteita. Jos ajattelisin, että viimeisen ja ensimmäisen päivän väli on aivan tavallinen arkinen päivä… Mutta ei sen erityisyyttä sittenkään saa pois. Enkä halua luopua myöskään tuosta perinteestäni katsella vuotta sekä taakse että eteen. Siinä on jotain liian tärkeää luovutettavaksi. Enkä aio lopettaa toivomastakaan, koska se on kiteyttänyt itselle mikä kulloinkin on tärkeää ja antanut suuntaa ja rohkeutta. Pohdintani on tässä asiassa vielä kesken, joten aika näyttää millä tavoin asiaa ratkaisen. Sekin tuntuu jo tärkeältä, että katselee tätä kalenteripohjaista taitekohtaa jostakin eri näkökulmasta. Ja ehkä tämä pieni oivallus riittää. Niinhän se usein on, ei tarvita suurta älynleimausta kun arkinen oivalluskin tekee jo tehtävänsä.
Voimme jokainen tehdä ainakin sellaisen päätöksen, että emme moiti itseämme. Elämä ei toteuta kaikkia toiveita, ainakaan heti. Se ei tarkoita, että ovet olisivat aina kiinni. Vuoden kulkua miettiessämme löytyy aina niitä kohtia, joissa ei voi kuin ihmetellä hyvyyttä, jota kohtaamme ja jota annetaan. Näitä on kaikissa vuosissa. Päivät ja vuodet voi aina jättää Jumalan haltuun. Se on lohduttavaa, rohkaisevaa, voimia antavaa. Kun voi olla kuljetettavana ja olla luottavainen sillonkin kun itse on kaukana kuskin paikalta.
Jihaa. Eteenpäin!