Terveisiä äidille Taivaaseen

 

Äitini kuoli noin kaksi ja puoli vuotta sitten äkilliseen ja nopeasti etenevään sairauteen. Tieto lopputuloksesta annettiin heti alkuun, vain sitä ei tiedetty kauanko aikaa on. Kun muistelen nyt niitä aikoja, mieleen tulee yhdistelmä tunteita: shokki, yritys pysyä tunnetasolla mukana kaikessa mitä itsessä tai toisissa tapahtuu, sekoitus surua ja kiitollisuutta, hyvästelyn tärkeys, yhdessä kulkeminen, lohdutus. Paljon tärkeää myös käynnistyi sisäisesti, niin kuin varmasti aina kun menettää vanhemman, menettää hänet sitten kuolemalle tai jollekin muulle. Hyvää tapahtui silloin ja hyvää on tapahtunut sen jälkeen. On tärkeää voida kokea, että luopumisiin liittyy myös jotakin kaunista on se sitten jokin pieni katse tai koskettamisen hetki tai mahdollisuus viipyä kauan koko perheen kanssa läheisen ruumiin luona. Ja kaikki muistelun hetket, jolloin nauraen muistellaan, mitä äiti ajattelisi tai sanoisi.

Äskettäin pidin alustuksen kuolema-aiheesta ja sitä valmistellessa mieleeni pulpahti lause: ”Kaikessa, mikä kuolee on siemen, josta kasvaa jotakin uutta.” En tiedä miksi lause on jäänyt niin vahvasti elämään mieleeni. Ja miksi se tuntuu liittyvät aika moneenkin asiaan elämässä, ei vain fyysiseen kuolemaan. Lauseen rinnalla on kulkenut kuva siemenestä ja pääsiäisvirren 61 sanat säkeistä  kolme  ”… ja pieni siemen kuolee.” ja säkeistöstä 4 ” …ja  siemen muuttuu leiväksi ja toinen ruokkii toista.”

Siemenen kuolema tuottaa uutta.

Kuolemassakin on siemen.

 

” Kaikessa, mikä kuolee on siemen, josta kasvaa jotain uutta. ” Siinä on jotakin valtavan lohdullista. Kun menettää, saa myös jotakin. Vasta aika näyttää mitä kaikkea. Siemenen sisällä on elämä silloinkin, kun se näyttää aivan kuolleelta. Kevät taas muistuttaa kuinka totta se. Elämä puskee esiin kun on sen aika.

Minun äitini ei ole enää täällä, mutta ei hän ole täysin kadonnutkaan. Hän on minussa, geneettisesti, muistoissa, piirteissäni (vaikken aina haluasikaan… :) Jälki yhteisestä elämästä on niin kauan kuin minä elän ja jälki minusta sitten taas niissä, jotka minua saattavat. Jumalan antama elämänvoima ei voi kuolla, Hän on ikuinen. Aivan kuten kaikki hyvä, jota meidän ihmisten kesken tapahtuu, koska toisen ihmisen jättämä jälki säilyy, se on vaikuttanut meihin. Siitä voi kiittää.

Siispä terveisiä äiti sinne Taivaaseen! Ja kimppu sinulle.