Ei kaikista ole sairaanhoitajiksi

Tiesin jo, kun aamulla herätyskello soi todella huonosti nukutun yön jälkeen, että tänpäiväisestä työvuorosta tulisi raskas. Olin niiin oikeassa.

Kun aamulla seittemältä aloitin työvuoron, niin muita viitteitä rankalle päivälle ei vielä ollut kuin se, että meillä oli henkilöpuutos. Sovittiin kuitenkin, että tehdään asiat omaan tahtiin, ei kiirehditä, eikä jousteta omista tauoista. Hoidetaan niin hyvin kuin voidaan. Btw oon tosi kiitollinen, että mun kanssa vuorossa oli nimenomaan juuri yksi mun ehdottomasti lemppareista sairaanhoitajista tuolla. Ja toisella puolella osastoa oli myös toinen (mua huomattavasti osaavampi) kesätyöntekijä, joka oli kutsuttavissa tarvittaessa apuun.

Okei aloitetaan siitä, että aluksi kaikki oli ok; sain yövuorolta hyvän rapsan mun potilaista ja tuntui, että olin ihan kärryillä mitä tuleman piti. Yksi potilas oli huonokuntoinen ja häntä oli seurattu koko yö, tiesin että tulee olla tarkkana myös nyt aamullakin. Verenpaineet oli ollut todella matalat, joten halusin ne vielä itse tarkastaa ja sainkin ihan hyvät tulokset, mikä antoi osviittaa että kenties kaikki olisi parempaan päin. I was so wrong.

Oon pahoillani, mutta en tarkemmin ala kertoa mitä oli missä oli ja mitä tehtiin, koska pyrin kunnioittamaan potilaan ja kollegoideni yksityisyyttä, mutta alunperin pelkäksi siivousurakaksi luulemamme tilanne muuttuikin hyvin akuutiksi potilaalle uhkaavaksi tilanteeksi, joka hoidettiin juuri niin hyvin kuin pystyimme ja jossa onneksi kiertävä lääkäri oli taustatukena. Tilanne päättyi meidän osaltamme siihen, että potilas siirtyi leikkuriin ja leikkaussalin henkilökunnan vastuulle, ja tässä samassa saimme ihan tarpeetonta syyllistämistä kyseisiltä hoitajilta ja kirurgeilta. Koska juuri ne ihmiset, jotka eivät itse ole olleet siinä tilanteessa, tietävät tietenkin kaikkein parhaiten miten olisi tullut toimia.

Tämä vahvisti mun ajatusta, että ei musta vaan ole sairaanhoitajaksi. Sairaalaympäristö ja akuutit paineensietokykyä vaativat tilanteet ei ole mun juttu. Mä hädin tuskin pärjään, ja mun oikeesti pitäisi tulevaisuudessa hallita näitä asioita, jos aijon työskennellä sairaalassa. Onneksi mä  opiskelen terveydenhoitajaksi ja mulla on mahdollisuus työskennellä viroissa, joissa vaaditaan vähän toisenlaisia ominaisuuksia. Itse koen, että mun vahvuuksia on mun sosiaaliset taidot ja empatiakyky, ei niinkään kädentaidot. Rähmäkäpälänä ja huonomuistisena sairaanhoidollinen hoitotyö on hyvin kaukana mun mukavuusalueesta. Kuvitteellista hattua nostan kaikille sairaanhoitajille, tekevät ihan uskomattoman upeata työtä. Vaikkakin annan moitteita siitä, että kestävät liiallista ylikuormitusta ja antavat omasta selkärangastaan ihan liikaa työlleen. Ylikuormituksella tarkoitan mm. sitä, että tekevät lähes poikkeuksetta jokaisen vuoron ylitse töitä (ihan sama vaikka se olisi vain 10min, siitä kertyy aika iso potti pidemmän päälle), opettelevat alati kehittyvän hoitoalan vuoksi uusia asioita ja kouluttautuvat läpi uransa, joutuvat ihan liiaksi kestämään vaikeita tilanteita joissa heidän ammattitaitoaan kyseenalaistetaan esim. potilaan, omaisten tai muun henkilökunnan toimesta. Tuntuu myös olevan niin että useat hoitajat joustavat aina omista tarpeistaan potilaan tai vaikka työkaverin auttamisen vuoksi; jätetään kahvi- ja ruokatauot välistä, pidätellään vessahätää kiireessä ja tehdään ylimääräisiä vuoroja, koska ei haluta jättää muita pulaan. Tämä johtaa hyvin helposti siihen, että oma vapaa-aika menee vain työvuoroista palautumiseen, eikä elämästä ja arjesta nauttimiseen.

Olen itse tykännyt tästä kesätyöstäni, tavannut ja hoitanut mukavia potilaita, oppinut uusia asioita, saanut kannustusta työkavereilta ja kokenut tekeväni todella tärkeää työtä. Suurin opeista on kuitenkin se, että sairaanhoitajan työ ei ole mua varten. En kykene kuin väliaikaisesti tekemään näin vaativaa työtä. Toivoisin, että pystyisin. Kesätyön alusta asti en ole muusta haaveillut, kuin siitä että handlaisin ja olisin ammattitaitoinen, mutta myönnettävähän se on ettei musta ole tähän. Lupaan kuitenkin tehdä yhä parhaani ja pyrkiä kehittymään niin hyväksi, kuin se tämän kesän aikana vain suinkin on mahdollista. Syksyllä mulla on toivottavasti ammatillinen itsetunto vähän kasvanut ja voin ainakin sanoa tehneeni sen minkä voin :)