Maailman paras tassulainen

Pääsin välipäivinä tapaamaan Salamaa pitkästä aikaa. Silakka on kohta 12-vuotias bichon frisé, mun eka ja luultavasti viimeinen koira.

Tassulainen siis asuu nykyään entisen hoitoperheensä luona, oli ennen muuttoa ollut siellä hoidossa jo kahdeksisen vuotta aina silloin tällöin. Pikkuihmisen synnyttyä kuitenkin aika pian todettiin, että koiran on parempi siellä. Vanhus tarvitsee paljon unta ja tässä taloudessa sitä ei ole saatavilla. Kenellekään. 😂

Ennen virallista muuttoa Salama asusteli lainakoirana nykyisessä kodissaan melkein vuoden, kunnes perheen äiti kysyi, että voisivatko he ottaa Salaman ihan oikeasti heidän omaksi koiraksi. Päätös oli vaikea, mutta tiesin heti kun hän kysyi, että se on Sillikselle paras ratkaisu. Mulle ei. Kauhea ikävä Salamaa. Oltiin 10 vuotta paita ja peppu.

Mut tuli taas niin hyvä olo kun näin Salaman. Hänen on siellä niin hyvä. Saan vähintään viikoittain ihania kuvia ja videoita raksuttimesta. Vanhalla vielä jalka nousee!

Viime vuonna ostin koiran pääasialliselle hoitajalle lahjaksi sukat, joihin oli painettu Salaman kuvia. Tänä vuonna sain heiltä lahjaksi korun. Siinä on ääniaaltoina kuvattu Salaman haukahdus. Itku tuli kun sen sain. Mun tassulainen on ikuisesti mun sydämessä ja maailman paras koira.

Koira maisemassa -kuvat otti Matleena Saarensalmi.