Kaamosplääh

Olen viime päivinä kamppaillut sellaisen vakavan plääh-olon kanssa. Ajattelin jo marraskuun lopulla, että jes, tänä vuonna selvisin ilman kaamosankeusoloa, mutta sieltähän se sitten taisi tipahtaa. On sellainen olo, että ei oikein ole mitään sanottavaa kenellekään. Tahtoisin vaan katsoa tellua ja syödä irtokarkkeja ja kaikkea muuta epäterveellistä. Kuviakaan en ole saanut otettua iltaisin, on niin pimeää.

Perjantain piti olla mulla vapaapäivä, mutta sit torstaina Pikkuihmisen yskä kuulosti niin pahalta, että päätin, että nyt lähdetään lääkärille. Tietysti olin jo etukäteen vähän ärsyyntynyt, että nyt sieltä tulee antibiootit (koska kaikki muutokset normaaliin rasittaa myös). Lääkäri kuitenkin totesi, että yskä kuulostaa enemmän infektiopohjaiselta astmalta. Pikkuihminen sai siis astmapiipun.

Se tuli vähän järkytyksenä.

Lääkäri oli onneksi ihana ja selitti, mitä tarkoittaa (en tosin enää muista). Tila voi kuulemma mennä ohi, mutta siitä ei ole varmuutta. Ja tätä vaivaa on miehen puolen suvussa ollut useammalla pienenä ja parantunut sitten kun lapsi kasvaa. Toivomme siis, että niin olisi Pikkiksenkin kohdalla.

Eilinen opeteltiin käyttämään piippua ja mun vapaapäivät ja kuvailut suli siihen. Asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt lääkkeen hengittely sujuu jo suht hyvin. Piippu auttaa hyvin ja nyt ollaan pari yötä saatu nukuttua ilman usean tunnin yövalvomisia. Jospa tämä omakin olo tästä, kun vähän saisi taas univelkoja nollattua.

Eilen sain joulunlaittopuuskan ja kävin ostamassa meille vähän joulujuttuja. Käyn siis kamppailuun kaamosmelankoliaa vastaan ja toivon, että hyasinttien voimalla kampean ylös tästä mikään-ei-tunnu-miltään usvasta.

Kärsitkö sä pimeydestä? Milloin se sulla iskee? Mulla yleensä pahin aika on vasta tammi-helmikuussa, kun jotenkin tajuaa, miten pitkään pimeyttä on kestänyt ja että aikaa kevääseen on vielä kuukausitolkulla. Nyt tuntuu, että tää iski aiemmin univelan ja koronarajoitusten takia. Ikävä ystäviä. Valoa ja iloa sinne!