Viikonlopun oivallus: pimenevinä syysiltoina ei olekaan pakko lähteä viettämään iltoja puistoon/terassille/festareille, kuten kuumina kesäiltoina. Voi ihan hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin viettämään aikaa sohvannurkkaan laatuleffojen (kuten klassikon ”Kuolema pukee häntä”) parissa. Seuraavana aamuna voi sitten kivasti pyöräyttää vaikkapa viherpirtelön, ja tuntea itsensä piirun verran paremmaksi ihmiseksi.
Muuta hyvää ei sitten oikein olekaan. Paitsi kantarellit.
Tulin tässä ajattelleeksi, että kuinka siistiä olisi olla sukunimeltään Lieminen?
Ainakin jäisi mieleen: ”Se oli se tyyppi, jolla oli hassu sukunimi”. Ja asiallisten puheluiden kohdalla Lieminen olisi verraton: ”Liemisen XXX tässä terve, soittelen tästä työpaikkailmoituksesta…”. Liemisessä yhdistyisi ihanasti liemi-sanan mielikuvat: aina söpösti kiipelissä, ja luultavasti myös promilleissa plussan puolella.
Bubbling under-sukunimenä on ollut pitkään Kallunki. Se olisi hauska myös.
Oli miten oli, tästä Liemisestä ainakin meitsi tykkää.