1,5 vuotta

Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. 1,5 vuotta sitten aloitettiin miehen kanssa lapsen tekeminen. Hiukan ehkä ajoissa, koska mä ajattelin silloin, ettei nyt välttämättä onnistu ihan ensimmäisellä kerralla. 

 

Ja tiedättekö mitä? 

Ei muuten todellakaan onnistunut.

 

1,5 vuotta on nyt kulunut.

Pussi kaupalla positiivisia ovulaatiotestejä. Parilta eri valmistajalta – varmuuden vuoksi.

Ei yhtään positiivista raskaustestiä.

Aikataulutettu seksielämä testitulosten mukaan.

Valvottuja öitä.

Pieniä toiveen hippusia, ihan vaan jotta on jotain, mihin pettyä.

Litroittain itkettyjä kyynelitä.

 

Viime aikoina verikokeita, lääkäreitä ja spermanäytteitä.

 

Eilen lääkäri määräsi vielä munajohtimien aukiolo-tutkimuksen ja jos siinäkään ei mitään vikaa ole, ei ole vikaa missään.

 

Ei missään.

 

Eli kaiken pitäis onnistua. Kaikki palikat on kohdillaan, että tästä pitäis saada aikaseksi lapsi. 

Mutta ei.

Tavallaan hiljaa mielessäni syytän itseäni ja väitän, et kun oon joskus väittänyt, etten ikinä halua lapsia, oon ollut niin vakuuttava, että koko universumi on nyt tätä projektia vastaan.

 

Eihän tästä helppoa saa mitenkään.