Taustatietoja

Hiukan tarvitsee varmaan valottaa, ketä täällä tietokoneen takana istuu. Mä olen päättänyt, ettei blogiin tule oikeita nimiä, paikkoja tai muutakaan. Ihan vaan siksi, koska tää koskee myös monia muitakin ihmisiä, kun vaan mua ja tämä oli heidän toiveensa.

 

Mä olen 27 (vielä kaksi päivää) vuotias nainen. Vanhemmat erosivat, kun täytin kolme, mulla on kymmenen vuotta vanhempi sisko. Tällä hetkellä en ole sen kaksisemmin kummankaan vanhemman kanssa tekemisissä, siskon kanssa viikoittain. Mulla pidempiä parisuhteita takana pari, kumpikaan niistä ei missään kohtaa johtanut edes lapsesta haaveilemiseen. Oon teinistä saakka ajatellut, ettei musta ole äidiksi ja tuskin sellaseksi haluankaan. Oon lapsuudessani sen verran saanut hoitaa muiden lapsia, että olin tosiaan melko varma, etten siihen touhuun koskaan halua itse ryhtyä.

 

Sitten. Mä tapasin mun pari vuotta vanhemman miehen. Tai oikeastaan mä olin tavannut sen vuosia aikasemmin, oltiin hyviä kavereita ja ystäviä. Pystyttiin puhumaan kaiksesta maan ja taivaan välillä. Molemmat oltiin tahoillamme suhteessa, joten ystävyydekshän se sitten jäi. Muistan monesti ajatelleeni, että mä haluan just tollasen miehen. Kuitenkin olin varma, että sen ulkonäöllä mulla ei oo mitään mahdollisuuksia. Asiat muuttu, yhtäkkiä oltiin molemmat sinkkuja. Sitten saankin kuulla, että se on haaveillut meidän välisestä suhteesta kohtuullisen kauan ja että oli varma, ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia… :’D 

Ennen meidän suhteen alkua me käytiin monia keskusteluita siitä, kuinka monia asioita tän suhteen mukana sitten tuleekaan. E:llä on kaksi lasta, mulla ei yhtään. Vanhemman lapsen hoito vaatii hiukan enemmän, kuin perus-kouluikäisen. Mä haluan ehdottomasti naimisiin, E ei. Mä ilmotin ehkä haluavani lapsia. Kaikki saatiin sovittua, hääpäivä on päätetty ja E:kin oli lapsen hankinnan kannalla ja meidän arki vanhempien lasten kanssa lähti rullaamaan tosi hyvin.

 

Nyt onkin sitten alkamassa lapsettomuushoidot, kun 1,5 vuotta säännöllistä seksiä ei ole tuottanut tulosta ja toinen meistä on edelleen lapseton. Ja kyse ei ole siitä, ettenkö mä rakastaisi E:n lapsia, ne on mulle ihan hurjan tärkeitä. Mutta musta tuntuu, että multa puuttuu jotain ja että mä oon jäänyt niin isosta osasta jo niiden kohdalla paitsi. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *