Ladataan...

Vuosi 2018 oli monella tapaa rankka, mutta myös toiveikas. Olen aikaansaavaa tyyppiä projektimielessä, mutten saa helposti tehtyä mitään elämää mullistavia päätöksiä tai juostua unelmia kohden ilman pelkoja, koska olen epävarma itsestäni. Pari vuotta sitten totesin myös, että minussa on patologisen perfektionistin vikaa persoonallisuuspsykan luennolla, ja se jos mikä haittaa suuresti ja estää elämästä "sitä parasta elämäänsä". 

Olen tänä vuonna ottanut kuitenkin roimasti askeleita kohti parempaa itsetuntoa ja omien unelmien täyttämistä, ja siitä saan olla ylpeä. Niinkuin viime postauksessa kirjoitin, olin kirjoittanut viime tammikuussa paperille sanat "let it go", ja irtipäästämistä olenkin saanut opetella koko vuoden.

Päästin irti vanhasta työpaikastani, uskalsin ottaa enemmän vastuuta vaikka tiesin, etten tulisi osaamaan kaikkea eikä lopputuloksesta tulisi täydellistä, opin hyväksymään inhimillisyyteni ja olen pikkuhiljaa oppimassa päästämään irti kontrollin tarpeestani. Olen ottanut isoja askelia suuntaan, josta ei voi seurata kuin pelkkää hyvää. Perustin blogin, vaikka aiemmin mieleni valtasi epävarmuus: kiinnostaisiko ketään ajatukseni tai varsinkaan ulkomuotoni? Nyt olen saanut todeta, että minähän toteutan itseäni juuri niinkuin huvittaa, eikä kenelläkään muulla pitäisi olla siihen mitään sanomista. Vain tällä ehdolla pääsemme kohti unelmiemme toteutumista ja oman identiteettimme löytämistä.

En halua muuttua vain itseni takia, vaan ympärillä olevien tärkeiden läheisteni vuoksi, sillä kaikki tämä - kaikki minun päätökseni - vaikuttavat myös ympärillä oleviin ihmisiin. Tämä maailma yrittää aina välillä riistää todellisen identiteettini, mutta minun on täytynyt itse tehdä se päätös, etten aio antaa menneisyyden tai pelon tulevasta enää ottaa minulta mitään mitä on minulle rakkaudella annettu.

En aio enää pelätä tulla kuulluksi tai nähdyksi. Olin koulukiusattu ja olen aina kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen aikuisiälläkin, mutta nyt tuntuu, että alan vihdoin löytää sen Nellyn, joka olin ennenkuin elämän kipuilut veivät haluni yrittää. Tiedän, että minulla on paljon annettavaa ympärillä oleville, enkä suostu enää antamaan liikaa tilaa itseäni rajoittaville ajatuksille tai varsinkaan muiden kommenteille, jos ne eivät ole rakentaviksi tarkoitettu.

Täten julistan sodan pelkoa ja epävarmuutta vastaan, ja annan itselleni armoa sitä tarvittaessa. Antakaa tekin <3

TAKKI // Zizzi

PAITA // Zizzi (loppuunmyyty)

ALUSTOPPI // Zizzi

HUIVI // H&M

HOUSUT // Zizzi

KORVAKORUT // H&M (loppuunmyyty)

KENGÄT // Roodoksen reissulta

Kuvat: Satu (CurviliciousHelsinki Blogi) // Edit: minä

 

Xoxo Nelly

Ladataan...

Hesari ilmoittaa, että pimeys on nyt syvimmillään, ja että huomenna päivät jo hieman pitenevät. En ole koskaan odottanut kyseistä uutista enemmän kuin nyt.

Olen niitä ihmisiä, joille syksy tarkoittaa automaattisesti loppuunpalamista. Miksikö? Koska syksy tarkoittaa monille meistä uusia alkuja ja kaikkea ihanaa ja jännittävää. Loppuunpalaminen ei aina johdu siitä, että sinut pakotettaisiin tekemään asioita, joita et halua tehdä. Usein omalla kohdallani se tarkoittaa vain sitä, että olen taas sanonut liian moneen sillä hetkellä hyvältä kuulostavaan projektiin "kyllä". Näiden projektien lisäksi kun pitäisi käydä myös töissä, muistaa nukkua ja etenkin syödä säännöllisesti.

Voitte varmaan kuvitella, että kaksi viimeistä kärsivät tässä rytäkässä eniten. Ja kun tarpeeksi kauan syöt huonosti ja nukut liian vähän (ja vieläpä omalla kohdallani erittäin katkonaisesti), on loppuunpalaminen taattu. Kaiken kukkuraksi Suomen ilmasto tuo oman synkkyytensä jo valmiin väsymyksen ylle. Ennen Helsinki oli tulvillaan lunta jo viimeistään marraskuun lopussa. Nyt saimme pysyvän lumen vasta muutama päivä ennen joulua... Lapista kotoisin oleva tuttuni oli aivan järkyttynyt kuinka pimeä Helsinki onkaan tähän aikaan vuodesta. Ei ihme, että on paha olla.

Rakastan lunta, koska se heijastaa valoa ja tuo energiaa muuten harmaaseen arkeen. Jossain vaiheessa oli niin pimeää, etten oikeastaan ollut varma olinko kunnolla hereillä ollenkaan. Tuossa tilassa on vaikea keskittyä työntekoon ja mikään määrä kahvia ei siihen auta. Aloitin tänä syksynä myös ajoissa syömään vitamiineja, ja SILTI lääkärin mukaan minulla oli D-vitamiinin ja kalsiumin puutos. Nyt syön D-vitamiinia 3 kertaa suosituksen verran ja rupesin syömään kalsium-tabletteja, koska näemmä ruoasta en sitä saa tarpeeksi.

Sain myös lääkäriltä lisää huonoja uutisia. Verenpaineeni on hieman koholla, ja uskon, että se johtuu stressistä. Jouduin myös sydänfilmiin ja pulssini on myös normaalia korkeampi. Sitä se on tosin ollut jo monet vuodet. Testailen välillä pulssiani Samsungin omalla Samsung Health-sovelluksella ja "stressitasoni" on aina oranssilla tai punaisella alueella, kun taas muilla se on vihreällä ja keltaisella, joiden kanssa sovellusta olemme testanneet.

Vaikka vaihdoin työpaikkaa ja olen nauttinut uudesta työpaikastani - tunnen viimein, että sillä mitä teen on merkitystä - työstressi hiipii kovaa vauhtia myös uniini. En siis saa levätä juuri ollenkaan. Työpanokseni ja hermoni kärsivät. Erään itkupotkuraivaripuhelun jälkeen äitini sanoikin: "Ihailen sinua siitä, että kun teet, teet kaiken täysillä, mutta joskus täytyy miettiä, että missä tulee raja vastaan."

Viimeiset pari viikkoa myös kehoni on alkanut muistuttaa jaksamisestani. Ensin alaselkää alkoi kolottaa, sitten kipu alkoi säteilemään vasempaan jalkaan, ja lopulta koko kehoani särkee jatkuvasti. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessa tuntuu, etten löydä mitään hyvää asentoa, jossa jotain kehon osaani ei särkisi. Buranakaan ei auta.

Viimeistään flunssan iskiessä tämän viikon alussa tajusin kuinka rikki olen. Tämä on se sairasloma, jota tarvitsin jo kuukausi sitten.. Olen viimeisen neljän päivän aikana saanut vain olla, säätää muutamia rästihommia kotona, levätä niin paljon kuin siel sietää ja nollata aivot Netflixiä kuluttaen. Minulle tämä vilustuminen on ollut lähes luksusta. Niin surullista kuin se onkin todeta. Ilman räkätautia en pysähtyisi..

En harrasta yleensä uudenvuodenlupauksia, mutta ensi vuoden lupaukseni voisi olla "rakasta itseäsi enemmän". Viime vuonna olin kirjoittanut paperille sanat "let it go", ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen monista asioista pystynyt päästämäänkin irti. Jatkuva juokseminen ei kuitenkaan ole vielä yksi niistä.

TAKKI // Zizzi

PAITA // Zizzi

PIPO // Monki

HUIVI // H&M (loppuunmyyty)

HOUSUT // Zizzi

KENGÄT // Zalando

Kuvat: Marjut (Loving White Style Blogi) // Edit: minä

XoXo Nelly

Ladataan...

Syksy on yleensä ollut itselleni aika vaikeaa aikaa. Se on tarkoittanut yleensä sekä uusia alkuja että nopeasti loppuunpalamista. Synkistelyä ja voivottelua siitä, että ihana kesä on ohi. Tänä vuonna olenkin saanut näemmä niin hyvän annoksen D-vitamiinia, ettei tämä synkkyys haittaa vieläkään.

Tammikuisen Alicanten reissun, maaliskuisen Teneriffan (ja Madridin pikavisiitin) sekä superkuuman kesän ja syksyyn asti jatkuneiden lämpimien kelien ansiosta viileä talvi tuntuisi jo olevan enemmän kuin tervetullut. Ikävöin lunta! Taidan olla kaveripiiristäni ainoa.. Olen myös innokas kerrospukeutuja, joten haluan päästä käyttämään uutta talvitakkiani, hyödyntämään isoa pipovarastoani sekä ihania paksuja lapasia. Toisaalta kunnolliset loskasaappaat on vielä hankkimatta, joten ne kelit voisivat ainakin vielä hetken odotella ennenkuin löydän täydellisen parin kenkäkokoelmaani.

Olen tässä syksyn aikana inspiroitunut kokonaisvaltaisesta elämäntapamuutoksesta, jossa lisätyn liikunnan ja terveellisemmän ruokailun lisäksi olen alkanut seurata ostokäyttäytymistäni. Myönnän, olen materialisti ja nyt minuakin on alkanut ahdistaa tämä hirveä kulutusyhteiskunta, ja se mitä olemme tehneet rakkaalle planeetallemme. Sitä ei pienenä ihmisenä aina tajua mitä valinnoillaan tekeekään, mutta meidän täytyy ymmärtää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Pyrin siis vähentämään muovin käyttöä, kierrättämään vieläkin enemmän (tästä olen kyllä aina ollut ylpeä, sillä Venäjällä kasvanut isoäitini osaa kierrätyksen jalon taidon) ja kuluttamaan vähemmän. Jokaista ostoa kohden yritän myydä tai antaa pois alta tavaraa. Vielä on paljon matkaa minimalistisempaan elämäntapaan, mutta toivoa on! Ja opin tätä kautta ehkä viimein budjetoimaan oikein, enkä elämään aina velassa. Jatkuva stressi rahasta syö ihmistä.

Kaiken yllämainitun lisäksi olen alkanut juomaan pakuriteetä, syönyt monivitamiinivalmisteita ja sain nettilehteäni varten testiin ashwagandha-kapseleita, joiden pitäisi auttaa stressiin ja uniongelmiin, joten näillä eväillä luulisi selättävän kaamoksen! Sen lisäksi tottakai tykkään olla mahdollisimman extra, joten värikkään tukan kanssa voi käyttää myös paljon värejä vaatteissa ;)

Alla hieman tunnelmia ihanasta kuvauspäivästä Adin kanssa ja inspoa välikausipukeutumiseen.

TAKKI // Zizzi

KAULURI // Asos (loppuunmyyty)

MEKKO // Monki

NEULETAKKI // Zizzi

SUKKAHOUSUT // KappAhl

LAUKKU // H&M

HIUSVÄRI // Herman's Amazing

Kuvat: Adi Dobrin // Edit: minä

 

XoXo Nelly

Pages