Kun keho sanoo itsensä irti

Hesari ilmoittaa, että pimeys on nyt syvimmillään, ja että huomenna päivät jo hieman pitenevät. En ole koskaan odottanut kyseistä uutista enemmän kuin nyt.

Olen niitä ihmisiä, joille syksy tarkoittaa automaattisesti loppuunpalamista. Miksikö? Koska syksy tarkoittaa monille meistä uusia alkuja ja kaikkea ihanaa ja jännittävää. Loppuunpalaminen ei aina johdu siitä, että sinut pakotettaisiin tekemään asioita, joita et halua tehdä. Usein omalla kohdallani se tarkoittaa vain sitä, että olen taas sanonut liian moneen sillä hetkellä hyvältä kuulostavaan projektiin ”kyllä”. Näiden projektien lisäksi kun pitäisi käydä myös töissä, muistaa nukkua ja etenkin syödä säännöllisesti.

Voitte varmaan kuvitella, että kaksi viimeistä kärsivät tässä rytäkässä eniten. Ja kun tarpeeksi kauan syöt huonosti ja nukut liian vähän (ja vieläpä omalla kohdallani erittäin katkonaisesti), on loppuunpalaminen taattu. Kaiken kukkuraksi Suomen ilmasto tuo oman synkkyytensä jo valmiin väsymyksen ylle. Ennen Helsinki oli tulvillaan lunta jo viimeistään marraskuun lopussa. Nyt saimme pysyvän lumen vasta muutama päivä ennen joulua… Lapista kotoisin oleva tuttuni oli aivan järkyttynyt kuinka pimeä Helsinki onkaan tähän aikaan vuodesta. Ei ihme, että on paha olla.

Rakastan lunta, koska se heijastaa valoa ja tuo energiaa muuten harmaaseen arkeen. Jossain vaiheessa oli niin pimeää, etten oikeastaan ollut varma olinko kunnolla hereillä ollenkaan. Tuossa tilassa on vaikea keskittyä työntekoon ja mikään määrä kahvia ei siihen auta. Aloitin tänä syksynä myös ajoissa syömään vitamiineja, ja SILTI lääkärin mukaan minulla oli D-vitamiinin ja kalsiumin puutos. Nyt syön D-vitamiinia 3 kertaa suosituksen verran ja rupesin syömään kalsium-tabletteja, koska näemmä ruoasta en sitä saa tarpeeksi.

Sain myös lääkäriltä lisää huonoja uutisia. Verenpaineeni on hieman koholla, ja uskon, että se johtuu stressistä. Jouduin myös sydänfilmiin ja pulssini on myös normaalia korkeampi. Sitä se on tosin ollut jo monet vuodet. Testailen välillä pulssiani Samsungin omalla Samsung Health-sovelluksella ja ”stressitasoni” on aina oranssilla tai punaisella alueella, kun taas muilla se on vihreällä ja keltaisella, joiden kanssa sovellusta olemme testanneet.

Vaikka vaihdoin työpaikkaa ja olen nauttinut uudesta työpaikastani – tunnen viimein, että sillä mitä teen on merkitystä – työstressi hiipii kovaa vauhtia myös uniini. En siis saa levätä juuri ollenkaan. Työpanokseni ja hermoni kärsivät. Erään itkupotkuraivaripuhelun jälkeen äitini sanoikin: ”Ihailen sinua siitä, että kun teet, teet kaiken täysillä, mutta joskus täytyy miettiä, että missä tulee raja vastaan.”

Viimeiset pari viikkoa myös kehoni on alkanut muistuttaa jaksamisestani. Ensin alaselkää alkoi kolottaa, sitten kipu alkoi säteilemään vasempaan jalkaan, ja lopulta koko kehoani särkee jatkuvasti. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessa tuntuu, etten löydä mitään hyvää asentoa, jossa jotain kehon osaani ei särkisi. Buranakaan ei auta.

Viimeistään flunssan iskiessä tämän viikon alussa tajusin kuinka rikki olen. Tämä on se sairasloma, jota tarvitsin jo kuukausi sitten.. Olen viimeisen neljän päivän aikana saanut vain olla, säätää muutamia rästihommia kotona, levätä niin paljon kuin siel sietää ja nollata aivot Netflixiä kuluttaen. Minulle tämä vilustuminen on ollut lähes luksusta. Niin surullista kuin se onkin todeta. Ilman räkätautia en pysähtyisi..

En harrasta yleensä uudenvuodenlupauksia, mutta ensi vuoden lupaukseni voisi olla ”rakasta itseäsi enemmän”. Viime vuonna olin kirjoittanut paperille sanat ”let it go”, ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen monista asioista pystynyt päästämäänkin irti. Jatkuva juokseminen ei kuitenkaan ole vielä yksi niistä.

TAKKI // Zizzi

PAITA // Zizzi

PIPO // Monki

HUIVI // H&M (loppuunmyyty)

HOUSUT // Zizzi

KENGÄT // Zalando

Kuvat: Marjut (Loving White Style Blogi) // Edit: minä

XoXo Nelly