Tinderhistoriani

Toiminnan naisena liityin Tinderiin heti eroa seuraavana päivänä (ai miten niin koitin vältellä eron käsittelemistä?). Selasin alkuun miehiä jopa pelokkaana, enkä meinannut uskaltaa painaa kenellekään ”kyllä”. Sitten kun vihdoin uskalsin, se oli heti match. Siitä se tinderöinti sitten lähtikin. Yksinäiset illat menivät mukavasti miehiä selaten, ja muutamien matchien kanssa läppää heittäessä. Sen enempää en Tinderistä siinä vaiheessa oikeastaan hakenutkaan, eikä tarkoitus varsinkaan ollut lähteä kenenkään kanssa treffeille.

Kunnes.

Eräänä kauniina lauantai-iltana, hieman alle kaksi viikkoa erostani ja Tinderiin liittymisestä, sain uuden matchin. Ja voi pojat, millainen match se olikin. Ulkonäöltään just eikä melkein tyyppiäni, yhteisiä kiinnostuksenkohteitakin löytyi. Ja se aloitti keskustelun! Jutusteltiin tovin niitä näitä, ja pian tyyppi ehdottikin jos nähtäisiin joku päivä. Vaikka en ollut aikonut aloittaa deittailua vielä hetkeen, päätin suostua.

Fyysinen vetovoima ja kemia oli tavatessamme suorastaan käsinkoskeltevaa ja huumaavaa, ja ajatuksetkin olivat samalla aaltopituudella. En ole varmaan koskaan ihastunut niin äkillisesti. Vaikka välillämme tuntui olevan valtavasti kemiaa, saimme kuitenkin pidettyä näppimme vielä erossa toisistamme, ensimmäiset treffit päättyivät halaukseen. Toisilla päästiin jo pussailemaan, ja kolmansilla – noin viikko ensitapaamisestamme – harrastimme erittäin hyvää seksiä. Useasti.

Olin aivan pyörällä päästäni, mietin että voinko oikeasti tavata jonkun näin upean, niin nopeasti erottuani melko pitkästä parisuhteesta. Mietin, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Ja niinhän se lopulta olikin 🙂

Tyypillä oli itselläänkin suht tuore ero alla, joskaan ei niin tuore kuin omani. Hän sanoi mielestään käsitelleensä oman eronsa jo, mutta koska olin ensimmäinen ketä hän oli tapaillut eronsa jälkeen, huomasi hän pian ettei ollutkaan vielä päässyt niin hyvin yli kuin oli kuvitellut. Olimme siinä vaiheessa tapailleet noin kaksi viikkoa, ja olin itsekin alkanut huomata olevani oikeasti vielä aika sekaisin omasta erostani. En kuitenkaan ollut vielä siinä pisteessä, että olisin pystynyt mitenkään järkevästi analysoimaan tunteitani ja ajatuksiani, ja luulenkin että olisin vain jatkanut tindertyyppini tapailua, ellei hän olisi tuonut esiin näitä eroteemoja.

Olin tavallaan pettynyt, kun juttumme loppui niin äkkiä, mutta toisaalta tuo pikasuhde myös selvensi omat ajatukseni siitä, että ensin on opeteltava taas olemaan onnellinen yksin, ennenkuin kannattaa sitä yrittää jonkun muun kanssa.

Sovimme tindertyyppini kanssa olevamme vain kavereita. Joo, ”ollaan vaan kavereita” tarkoittaa lähes poikkeuksetta samaa kuin ”oli kiva tuntee, moi”, mutta itseasiassa ollaan tindertyyppini kanssa oikeasti pidetty vielä yhteyttä, ja nähdäänkin aina välillä.

Eli ihan kivasti tämäkin keissi lopulta päättyi, joskaan ei aivan niin kuin aluksi kuvittelin. Paitsi.. Seuraa tunnustus: pystyn olla ajattelematta koko tyyppiä jos ei olla muutamaan päivään yhteyksissä, mutta piru vieköön, kyllä edelleen hymyilen hölmösti jos saan häneltä viestin. Ja nähdessä sydän hakkaa ehkä vähän nopeammin, kuin yleensä. Argh!

Tinderiin palasin toki kun tapailumme päättyi. Muutaman päivän jaksoin taas selata läpi sadoittain miehiä, mutta yksikään ei innostanut. Lopulta koko touhu alkoi tuntumaan jotenkin täysin turhanpäiväiseltä, ja poistin koko sovelluksen. Saahan sen sitten takaisin. (Veikkaan, että sorrun viimeistään siinä vaiheessa, kun panetus käy liian ylivoimaiseksi…)