Kuulumisia

Hupsista, melkein olen onnistunut hylkäämään koko blogin. Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo reilut kaksi kuukautta.

Osasyynä on toki se, että sinkkuilun loputtua kirjoitettavaa on ollut vaikeampi keksiä, ja vuodenvaihteessa alkanut työnhakuni on vienyt sen verran energiaa ja aikaa etten suoraan sanottuna ole edes jaksanut koittaa miettiäkään postausaiheita. Työnhaku tosin (valitettavasti…) jatkuu edelleen, mutta kun täällä Lilyssä on tullut muutenkin laitettua viime päivinä omaa lusikkaa eri soppiin, niin ajattelin että ehkä blogin puolellakin voisi jotain sanoa.

Niin, Konsultin kanssa olen edelleen, ja arki rullaa ihan mukavasti. Laskeskelin tuossa, että tässä kuussa tuleekin jo 4kk täyteen yhdessä hengailua, mihin kaikki aika menee?? Olemme olleet tiiviisti yhdessä, mutta muuten olemme ottaneet tämän jutun kanssa aika rauhallisesti. Toistemme kavereita olemme toki tavanneet, mutta esimerkiksi perheitä ei, enkä vieläkään koe asialla olevan mikään kiire. Itseasiassa kerroin omille vanhemmilleni vasta eilen, että hei mä muuten seurustelen taas… 😀 Jotenkin on vain tuntunut hyvältä tutustua toisiimme ihan rauhassa keskenämme, ilman mitään ulkopuolisia paineita.

Yhdessäolo tuntuu hyvältä, mutta toki niitä huonompiakin hetkiä sattuu aina välillä. Tosin luulen, että ne huonot hetket ovat enemmän omassa päässäni. Ehkä edellinen suhde kuitenkin jätti sen verran epävarmaksi, että välillä tuntuu että tarvitsisin enemmän vahvistusta Konsultilta siitä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Vaikka hän kyllä osoittaa sen hyvin selvästi monin tavoin, niin mielelläni sen myös ihan sanallisestikin kuulisin välillä. Hän on kyllä ihan oma-aloitteisisesti sanonut olevansa todella rakastunut minuun, ja tunnenkin itseni välillä vähän hölmöksi kun haluaisin kuulla hänen sanovan sen uudelleen ja useammin. En mielestäni ole se nainen, vaan se joka osaa ottaa rennosti ja luottaa siihen mitä hän sanattomasti minulle kertoo. Välillä olenkin tuo jälkimmäinen, mutta sitten välillä taas en. 

Typerää 😀 Olen miettinyt, että ehkä tähän sanojen tarpeeseen vaikuttaa sekin, että eksällä oli tapana kertoa rakastavansa minua melko usein, ja nyt uudessa suhteessa peilaan asiaa sitä kautta, mihin olen tottunut.

Tuota asiaa lukuunottamatta voinkin sitten sanoa, että kyllä tässä suhteessa tuntuu lähes kaikki muu osuvan paljon paremmin kohdilleen. Olemme tasavertaisia aivan eri tavalla, kuin edellisessä suhteessani. Olemme aikuisia ihmisiä, jotka pystyvät puhumaan toisilleen avoimesti. Eksän kanssa emme esimerkiksi koskaan puhuneet sanallakaan mistään aiemmista suhteista tms., mutta Konsultin kanssa se onnistuu – jopa seksikokemuksista puhuminen-, ja vieläpä ilman minkäänlaista mustasukkaisuutta. Meillä taitaakin olla jonkinlainen todella herttainen yhteisymmärrys siitä, että menneet ovat menneitä, eikä se vaikuta meihin parina millään tavalla. Ja se on jotenkin todella hyvä tunne.

Mutta mitäs te, mitäs teille kuuluu?