Karamellisoidut omenatortut + vaniljajäätelö

torttuset3.jpg

 

 

Silmiini osui joskus herkullisen näköinen karamellisoitujen omenatorttujen resepti. Tänä sunnuntaina mieli teki jotain lämmintä ja makeaa, jonka kanssa voisi lusikoida vaniljajäätelöä. Päätin kokeilla näitä torttuja vaikka en olekaan koskaan karamellisoinut mitään. Mutta prosessi olikin niin helppo, että tekisi mieli karamellisoida ihan kaikkea! Esimerkiksi omenalohkoja voisi helposti karamellisoida hetken ja tarjoilla jäätelön kanssa. Kivaa, kun löytää itselle uusia tapoja leipoa tai kokkailla.

No mutta kuitenkin tässä teille helppo jälkkäriresepti kuudelle, jonka valmistus ei puolta tuntia kauempaa kestä valmisteluineen 🙂 

 

  • kolme omenaa
  • 2,5 dl sokeria
  • iso nokare suolatonta voita
  • hyppysellinen suolaa
  • puoli desiä sitruunasta puristettua mehua
  • kaksi levyä voitaikinaa
  • iso muffinssivuoka
  • jäätelöä tarjoiluun

Mittaa ainekset ja purista sitruunan mehut valmiiksi. Kuori ja lohko omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Kauli voitaikinalevyjä hieman ja leikkaa esimerkiksi vesilasilla muffinssivuoan kokoisia pyöreitä taikinapaloja. Silloin kun sokeri paistuu pannulla, ei ole enää aikaa tehdä ylimääräisiä valmisteluja. 

 

omenatotrtut.jpg

 

Kuumenna sokeri pannulla siirappiseksi ja lisää nokare voita. Sekoita hieman puisella lastalla. Lisää hyppysellinen (n. teelusikka) suolaa ja sitruunan mehu. Vähennä lämpöä minimille ja asettele omenanpuolikkaat pannulle. Anna omenoiden kypsyä yhteensä 5-10 minuuttia. Käännä puolikkaat vain kerran. 

 

omenatortut2.jpg

 

Laita puolikkaat muffinssivuokiin ja kaada loppu karamelli puolikkaiden päälle. Asettele taikinalevyt kansiksi ja laita vuoka 220 asteeseen n. 15 minuutiksi – tai kunnes taikina on tullut kauniiksi vaaleanruskeaksi. 

Ota vuoka uunista, laita heti uuninpelti väärinpäin vuoan päälle ja kumoa tortut pellille. Tämä on ehkäpä kinkkisin vaihe koko hommassa – apukädet eivät ole pahitteeksi :) 

 

torttuset1.jpg

torttuset2.jpg

 

Tarjoile tortut jäätelön kanssa heti!

 

Koti Ruoka ja juoma DIY