Istuin eilen terassilla kirjoittamassa, kun alkoi tuulla kovaa. Keltainen lehti tipahti tietokoneen näppäimistölle ja huomasin, että tuuli kuljetti lukuisia samanmoisia maata pitkin rapisten. Tuuli tuoksui ja tuntui syksyltä, vaikka eilen olikin trooppinen päivä.

Syksyssä on oikeastaan jotain lohdullista. Enää ei tarvitse miettiä mitä tehdään tai mihin mennään, ettei hyvä kesäpäivä mene hukkaan. Huomasin, että olen oikeastaan aika väsynyt notkumaan rannoilla ja terasseilla ja keksimään kesäisiä juttuja. Tuntui jotenkin hyvältä kietoutua villatakkiin – etenkin, kun jalassa saikin vielä pitää sandaaleita.

Istuin illalla lempipaikassani kattojen yllä ja katselin auringonlaskua. Vedin syvään henkeä. Mihinkään ei ollut menoa eikä kiirettä. Joskus pitää vain kuunnella omaa mieltä ja kroppaa – mitä minä haluan ja tarvitsen tällä hetkellä? Onko se ilta kirjaa lukien ja teetä hörppien? Onko se rauhallinen kävely ihan vain kotinurkilla tai kiireetön lounas mukavassa seurassa? Päätin, että juuri tänään minä tarvitsen vain auringonlaskun ja aikaa hengitellä. Syksy, tule vain! Minä otan sinut vastaan.