Kvinoapuuro.
Kaurapuuro on ollut aamiaiseni koko aikuisikäni. En ymmärrä, miten siihen ei vain koskaan kyllästy. Kaurapuuroon ei liity minulla mitään lapsuuden traumoja, kuten monella muulla tuntuu olevan. En muista, että meillä olisi koskaan ollut mitään puuropakkoa. Kiitos vanhemmilleni siitä. Niinpä puuro maistuu edelleen. Viikonloppuna tuli kokeiltua peruspuurosta hieman modifioitua versiota yhdistämällä kaurahiutaleiden joukkoon kvinoaa. Kvinoapuuro ei varsinaisesti ole mikään uusi tai originaali idea, mutta itse en ole tullut aikaisemmin testanneeksi. Lopputulos oli loistava!
Kvinoapuuro (kahdelle)
Reilu 0,5dl kvinoaa
1,5 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
2 dl maitoa
Ripaus suolaa
Kardemummaa
Kanelia
Käytin suomalaista SunSpeltin luomukvinoaa, joka on rakenteeltaan paljon pienempää ja keittäessä puuroutuvampaa, kuin esimerkiksi GoGreenin. Mutta mikä tahansa kvinoa sopii varmasti oikein hyvin.
Puuro sellaisenaanhan on melko mitäänsanomatonta, ja päälliset ovat mitä oleellisin osa. Lauantaina päälle päätyi perinteinen banaani-pähkinä-mustikkakombo, sunnuntaina avokado-mustikka-agave. Avokado toimii yllättäen puurossakin, ja varsinkin tässä kvinoaversiossa.
Kokeilkaa! Herkkuaamiaiset kunniaan :)
-Hanne-