Viikon valinnat.

Viikon viheliäin.

Nukkuminen. Vaikka vatsa ei mitenkään valtava vielä olekaan, on nukkuminen vaikeutunut parin viime viikon aikana. Heräilen pitkin yötä siihen, että selällään tulee paha olo, kyljellään puutuu milloin käsi, jalka tai sormet ja asennon vaihtaminenkin on ähisevän prosessin takana. Huh!

Viikon koomisin.

Laulava uimari. Olen käynyt nyt vähintään pai kertaa viikossa vesijuoksemassa. Mitä mainiointa mammaliikuntaa. Perjantaina altaassa herätti huvitusta uimari, joka valehtelematta hyräili ja lauleskeli koko tunnin session ajan. Hölkkäsin lähes koko ajan hänen perässään kuunnellen jotain arabialaiselta kuulostavaa sävelmää. Hyvinhän siinä aika meni. Suomalaisesta naisesta ei siis suinkaan ollut kyse, vaan muut kanssauimarit tyytyivät hiljaisina seuraamaan tilannetta joko huvittuneina tai ärsyyntyneinä. Tätä laulavaa uimaria tämä ei tuntunut hämmentävän tai häiritsevän yhtään. Kunhan vihelteli menemään. Nostan hattua!

2017-01-31 08.19.54-1.jpg

Viikon oudoin.

Toispuoleinen rapa. Tiedättehän ne kengät, jotka märällä säällä vippailevat vettä ja kuraa housujen lahkeisiin. Miksi minulla rapa lentää vain vasemmasta kengästä? Vasen lahje on märkänä polvitaipeeseen saakka ja oikea kuin suoraan kuivausrummusta.

Viikon uni.

Oliko se unta? Viikon paras uni ei muodostanut omassa alitajunnassani vaan mieheni. Hän luuli tehneensä sauna- ja avantotreffit ystävänsä kanssa vain ihmetelläkseen paikan päällä, missä kaveri viipyy ja todetakseen lopulta, että treffit oli sovittu vain unessa.

Viikon pähkinä.

Uusi asunto. Ostaako vai ei?

2017-02-01 13.17.13-2.jpg

Ihanaa sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa!:)

-Hanne-

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.