Marraskuu 2020

Kukkia marraskuussa.

Viikonloppu meni rennosti. Ulkoillessa tarttuivat näkökenttään raa’an tuulen keskellä sitkeästi kukkivat kukkaset. Vielä ei ole kylmä kohmettanut tai taittanut ponnekasta vihreää, joka versoaa värikkäiden lehtien ja sateen seassa.

Viime vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa luin ihmisten keränneen kantarelleja ja suppilovahveroita. Orvokitkin ovat tainneet kukkia ympäri vuoden. Kun lumista talvea ei tullutkaan, osa linnuistakin uskalsi pesiä aikaisin.

Vielä on matkaa kevääseen 2021, ja saa nähdä, näyttäytyykö se koronan suhteen lainkaan erilaisena kuin kevät 2020. Toiveissa on toimiva, negatiivisia sivuvaikutuksia aiheuttamaton rokote. Vielä vuosi sitten emme tienneet tällaisesta tilanteesta mitään.

Zoonooseista ja niiden aiheuttamista pandemioista tosin on varoitettu jo aiemmin, ja nämä varoitukset tulee ottaa vakavasti, vaikka Covid-19:sta löytyisikin yli 90 % toimiva rokote.

Meidän on pakko muuttaa omaa toimintaamme pysyvästi parempaan päin. Emme voi tuudittautua siihen, että yksi rokote ratkaisee kaiken, ja että voimme jatkaa huoletonta kuluttamistamme. Meidän on jokaisen itse otettava vastuu omasta kuluttamisestamme.

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään

Makeaa mahantäydeltä

Perinteiset tähtitortut.

Olen pari kertaa syksyn aikana tehnyt tähtitorttuja, maut tosin ovat olleet erilaisia: appelsiini, luumu ja omena-kaneli. Tomusokeria teki mieli ripauttaa päälle maun ja ulkonäön vuoksi, muistuttaahan se kevyttä ensilunta.

Viime talvi oli harvinaisen vähäluminen. Todennäköisesti Etelä-Suomen lumettomat talvet ovat tulleet jäädäkseen. Pieni toive kuitenkin elää; jospa ripauksen lunta saisi luomaan joulutunnelmaa.

Pyöräilyn kannalta leuto, lumeton tai vähäluminen talvi on kuitenkin hyvä. Käytän polkupyörää ympäri vuoden. Se on näppärä kulkuneuvo muutaman kilometrin matkoille, ja pitää myös kuntoa yllä.

Kotimaan kaukoliikenne taittuu kätevästi junilla. Lapsena pidin erityisesti raitiovaunuista, jokin niiden verkkaisessa kolinassa rauhoitti. Myös Linnanmäellä lempilaitteeni eläinkarusellin ohella oli suuren vesitornin ympäri kiertävä pieni juna, johon halusin mennä monta kertaa peräkkäin.

Koti Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään