Tapaharjoittelijaksi häihin?

Pahoitteluni aiheen uudelleenvalinnista, mutta pakko vielä jatkaa hiukkasen Lapset häissä -aiheesta, kun eteeni tulivat nämä kasvattajien kultaiset säännöt by Meidän perhe.

”1. Älä nolaa lasta. Tapakasvatus on ohjausta, ei komentelua. Mikään ei latista juhlatunnelmaa tehokkaammin kuin lapsilleen motkottavat vanhemmat.”

Opiksi otettu: Jos massiivista katastrofia ei ole kehkeytymässä, voi katseen kääntää armeliaasti pois ylikierroksilla käyvästä lapsesta. Ja kas: kaikilla on parempi mieli!

2. ”Syöminen ei lasten mielestä ole juhlien päätarkoitus. Järjestäjänä voit varata heille helposti napsittavia, vähän sottaavia tarjoomuksia. Jos lapsella on menossa kranttuilukausi, voi olla hyvä idea antaa hänen tankata kotona ennen lähtöä.”

Opiksi otettu: Muistuupa mieleen vaivalla koristeltu täytekakku jos toinenkin. Ja marttyyrin rooli, jonka vallassa lähes koskematon kakku kekkereiden jälkeen kelmutettiin jääkaappiin. Kun ei lapsille taaskaan maistunut. Ensi kerralla jotain vaatimattomampaa

3. ”Kaikille sattuu. Lasin kaatuminen ei ole maailmanloppu, vaan pelkkä pesukoneasia. Toimi, älä taivastele: pyydä vahinkoa anteeksi ja tarjoudu pesettämään liina tai matto. Lapselta ei voi odottaa samanlaista hienomotoriikkaa ja varovaisuutta kuin aikuisilta.”

Opiksi otettu: Pitikö taas sotkea?” -äsähdyksethän ovat äitien luontaista kieltä. Mutta yritetään, yritetään.

4. ”Lapsen pieni juhlajännitys on ymmärrettävää. On inhimillistä, että tavat tuppaavat hetkeksi unohtumaan. Ole lempeä ja rento, huomioi vilpitön yritys.”

Opiksi otettu: Ei siis ilmeisesti kannata enää menomatkalla juhlapaikkaan kerrata käyttäytymissääntöjä ja lietsoa paniikkia?

5. ”Osallistumalla oppii. Kun lapsi kulkee pienestä pitäen perheen kanssa juhlissa, hän kasvaa luontevaan vuorovaikutukseen. On turhaa jäädä pois sillä verukkeella, ettei jälkikasvu kuitenkaan jaksa olla hiljaa.”

Opiksi otettu: Lähdetään juhliin toistekin, vaikkei kaikki mennyt ihan putkeen. Eikä olla kasvatusnatseja.

 

Alkuperäinen juttu täällä ja I rest my case: ei kaikkien lapsia meidän juhliin. 

childwedding.jpg

Kuva täältä.

Suhteet Rakkaus Mieli

Elämä K-30?

Kävelin tänään kaupungilla kun päähäni jumahti yhtäkkiä järkyttävä totuus: mustahan tulee kohta rouva. Rou-va, siis ROUVA. 

ÄÄÄÄÄÄH!  Meidän äiti on rouva, meidän mummu on rouva, tuleva anoppini on rouva, Tarja Halonen on rouva ja Martha Stewart on ehdottomasti rouva – minähän olen aina ollut ja olen vielä nuori NEITI!

6a0105349ca980970c0133f2a4e0e8970b-500wi.jpg

Kuva täältä

Hädissäni tungin itseni hajuvesiosastolle selviämään ja yritin ajatella positiivisesti. Meikäläinen on aina ollut heikkona ikäkriiseihin, mutta yleensä ne yllättävät vain synttäripäivänä marraskuussa. Tämä naimisiinmeno taitaa olla niin aikuisten hommia, että joudun  sekoamaan kahdesti tänä vuonna. Ainakin. 

Jokainen syntymäpäivä muistuttaa minua kaikista asioista, joita en ole vielä tehnyt, kuten oman ravintolan perustamisesta, kirjan kirjoittamisesta, ulkomailla asumisesta tai edes yhen millin ansaitsemisesta.  Vanheneminen muistuttaa minua ajan vähenemisestä –  mitä jos en ehdi tehdä kaikkea?

Olen erittäin tyytyväinen elämääni ja siihen, missä olen nyt. Rakastan työtäni ja siitä vielä maksetaan melko hyvin. Jokaisena aamuna herääminen on ihanaa (okei liioittelua – ketuttaa ihan kertakaikkisesti, sänkyyn ois niin kiva jäädä, mutta sitten kun olen herännyt niin elämä on jees) ja mulla on kertakaikkisen järisyttävän pantava, älykäs ja ihana uros vierelläni. 

Okei, voisin olla rikkaampi, laihempi, ranskattarempi, koulutetumpi, sivistyneempi, omistaa täydellisen vaatekaapin ja leijua tuulessa, mutta nuo asiat eivät minua stressaa. 

Mikä tässä on? Eihän elämä katkea kolmekymppisenä (my new scary age)? Tuntuuko teistä koskaan samalta häh?

Ahistus. 

 

Rouva –voi  jumalauta. 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään