”Ei rasisti vaan roturealisti”

On sellainen helmikuinen torstai kun kaikki se kylmä hohtaa ja heijastaa lämpimän väristä valoa. Juna tappaa etäisyyttä pääkaupungin ja Pohjoisen välilä, lumi pöllyää ikkunan takana.

Matkustan pikkusiskon (12) kanssa. Samassa hytissä istuvat veljekset (12, 13). Toinen kysyy heti kiertelemättä, että mihin te meette, mistä tulette. Pojat jakavat hengitysilmamme ja heistä on luontevaa jakaa kaikki muukin samalla. Eväät, Duudsonit –pelikortit, elämän pelikortit. Että millaisessa talossa asuu, missä asuu, missä koulussa on. Meillä oli sellanen ihan hullu opettaja. 

”Mennäänkö juomaan aamukahvit ravintolavaunuun”, kysyn siskolta.

”Kyllä mä täällä pärjään”, sisko sanoo. Nyökkää, nyökkää painokkaasti. Jätän esiteinit viihdyttämään toisiaan.

 

*****

 

Pojat ovat Itä-Helsingistä. Pikkusiskoni ei ole koskaan käynyt Itä-Helsingissä. Pikkusiskoni käy sellaista koulua, johon hakevista pienistä lapsista suurin osa karsitaan pääsykokeissa pois.

Poika: Mulle sanottiin että mä oisin rasisti kun mulla on tää leijona–koru vaikka en mä oo.

Minä: Niin no joillekin ihmisille se voi nyt edustaa sellasta ajattelua että Suomi on maa jota saa asuttaa vaan ne joiden esivanhemmatkin täällä on asunu. Tai mitä se sulle tarkottaa?

Poika (lyö nyrkkiään ilmaan): Isänmaallisuutta. (nauraa)

Pojan veli: Ei me voida olla rasisteja edes kun meidän serkut on sellasia että niiden isä on jostain Kolumbiasta. Eiku Kongosta. Mulatteja.

Minä: Mä en tiedä onko mulatti korrekti ter–

Poika: Miks sitten koulussa ne saa sanoa että jauhosäkki, maitonaama, valkovuoto. Et ku ei saa sanoa että suklaapatukka. Tai neekeri! Kun neekerihän tarkottaa että mustaihonen.

Pojan veli: Niin että miksei saa sanoa neekeri jos puhuu mustaihosista kun se sana tarkottaa sitä. Se on alun perin niiden omasta kielestä.

Minä: Kun se sana oli sellasessa käytössä, että ne jotka orjuutti tummaihosia ajatteli että ne on eri lajia eikä ansaitse mitään oikeuksia sen enempää ku eläimet. Niin se sana kuvas jotain mikä ei oo niiden mielestä ihminen. Me ei ajatella niin niin sitä ei voi käyttää. Vähän sama ku kantais hakaristiä ja perustelis sitä sillä et puhuu vaan vanhasta suomalaisesta symbolista ku tietää että kaikki ajattelee ekaks natseja.

Poika: Eiks se ollu joku hindujen juttu myös se hakaristi.

Minä: Kai. 

Poika: Mut ne ruskeet käyttää sitä ite, ne sanoo ite nigga.

Minä: Joo, mutta sillon ne ei puhu valta-asemasta eli ylempää niille, joita sorretaan niin se on vähän eri asia.

Poika: Kyllä osa niistä on ihan jees. Mutta mä en ymmärrä miks nää tulee Suomeen ja sit haukkuu kuinka paska maa Suomi on, et niinku miks.

Minä: Mä oon syntynyt Suomessa ja samoin lähes kaikki mun frendit ja meki nillitetään Suomen paskuudesta, että miks meillä ois enemmän oikeus.

Poika: Tiiätkö mikä on somppu? Se on sellanen afrikkalainen joka varastelee ja sotkee asemia ja tollasta.

Minä: Siis sä oot ymmärtäny että se sana ei tarkota somalialaistaustasta, vaan just sellasta tyyppiä. 

Poika: Yks tyyppi sano koulussa niin. Ei puhuta tästä nyt enää. Yks pelle laitto mun insta-kuvaan kommentin et ”vitun nisti”. Hei mikä on nisti?

 

*****

 

Siellä ravintolavaunussa joku mies kertoi, että ”en ole rasisti vaan roturealisti”. Että hän ei vihaa ketään, mutta pitäisi kunnioittaa suomalaista kulttuuria, käytäntöjä, kahvitaukoja, sitä että hississä ja saunassa ollaan hiljaa.

Luin utkimuksesta, jossa oli pureuduttu muistaakseni Itä-Helsingin etnisesti monikirjavien lähiöiden nuorten uuteen kieleen, jossa sekottuivat iloisesti suomi ja stadi ja veli mä vannon. Wallah. Se oli pari vuotta sitten ja pidin ilmiötä kiehtovana: näin tämä menee, näin tämä aaltoileva väestöliikehdintä on nyt tyrskynnyt tänne näiden poliittisten pyörteiden myötä, ja nyt meillä on tällainenkin kieli ja tämäpä vasta jännittävää. Minun kieleni se ei ole, koska minä olen käynyt kouluja toisilla alueilla, ja niissä kouluissa ei ole ollut ainuttakaan maahanmuuttajaa ja yksi muslimi, jonka ruokavaliota keittiön tädit pitivät lisärasituksena. Ne nuoret, jotka kasvoivat yhdessä siellä, ovat monisävyisessä pienoistodellisuudessaan ostaareiden kupeissa luoneet tällaisen oman puhekielen.

Nyt pari vuotta myöhemmin kieli on väline erottaa, jakaa joukkoihin ja luoda mielikuvia meistä ja muista ja tavallisista ja erilaisista. Sellainen puhekieli ei ole koskaan lyhyenä elinaikanani ollut näin salonkikelposta. Se, miten minun alakouluaikanani puhuttiin rasismista ja ennakkoluuloista ja miten olen kuullut tänä päivänäkin kouluissa puhuttavan (rasismi ei ole kivaa ja ollaan kaikki ennakkoluulottomia ja jos vielä sanot neekeri saat jälkkää) ei riitä vastaamaan kysymyksiin, jotka ovat ilmassa. Eikä se riitä kertomaan miksi sellaisten sanojen käyttäminen, jotka nykypäivän alakouluikäisten korviin alkavat kuulostaa normaaleilta, rakentaa ehkä jotain sellaista mikä on turmiollista ihan kaikille. Jos valtavirta määrittelee monimuotoisuuden ja -kulttuurisuuden kirosanaksi, mitä on sitten, kun käsitys oikeasta monokulttuurista muuttaa muotoaan?

 

*****

 

Olin sijaisena alakoulussa ja olin voimaton. Poika, jonka kanssa yritin puhua, oli torjunut kaiken mitä halusin tarjota. Minun piti opettaa pojalle englantia, mutta pojan opettaminen oli kuin olisi taluttanut itseään suurempaa koiraa joka on heittäytynyt selälleen maahan.

Minä: Mitäs kelasit yläkoulussa tehdä.

Poika: Hakata niggoja.

Minä: No onkohan nyt ihan kovin hyvä syy hakkaamiseen se, että joku on jonkun värinen.

Poika: No, en hakkaa. Ne on muutenkin niin saatanan isoja aina niinku (koulukaverin nimi) etten mä ees vois.