Kasvattajaksi kasva(tta)misesta

Rakkaat lapset.

Jos minä saisin päättää, että pyörisikö maailma ympärillänne, keskittäisimmekö kaikki resurssimme teidän auttamiseksenne, vastaisin epäröimättä kyllä. 

 

Mutta – ja muistutan itseäni siitä, koko ajan, kun soimaan itseäni yrityksen puutteesta, empatiakyvyttömyydestä, siitä kun jätin ukaasini toteuttamatta enkä seissyt sanojeni takana – minä en voi valmistella teitä maailmaan, jonka haluaisin olevan olemassa.

Maailmassa, jonka haluaisin olevan olemassa, saisitte olla omia itsejänne. Minä haluan, että saatte pitää eläimellisiä ääniä ja rakentaa työhuoneisiinne majoja joihin mennä piiloon silloin kun pitäisi lähteä lounaalle, minä haluaisin että siinä maailmassa useammalla olisi aikaa ja halua auttaa teitä ja opetella tapoja, joilla käsitellä kanssanne pelkojanne ja pohjatonta epävarmuuttanne (tiedättekö itsekään, keitä olette, jos ette ole niitä jotka hajottavat ja menettävät itsehillintänsä eivätkä osaa sitä mitä muut samanikäiset?). Haluan, että siinä maailmassa ette menetä kasvojanne muiden ihmisten edessä ja ajattele, että kaikki on pilalla ja mitään saavutettavaa ei enää ole. 

 

Minun täytyy valmistella teitä maailmaan, joka on, ja se maailma on suurimmilta osin jotain muuta.

 

Teidän tarpeistanne huolehtimiseen menee kuitenkin laskennallisesti huomattavasti useampi aikuisen työtunti kuin suurimman osan ikätovereista, ja minusta on ihanaa että elämme maassa jossa se on mahdollista. ”Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se huolehtii heikoimmistaan”, tiedättehän. Oli kuinka puhkikulunutta hyvänsä, minä hymistelen sitä tässä hetkessä, on aamu ja kuulas valo siivilöityy sälekaihtimien välistä.

 

Tänä aamuna aloitamme puhtaalta pöydältä. Me aloitamme joka aamu puhtaalta pöydältä: te olette saaneet minut myöntämään ääneen ettei kukaan ole koskaan väsyttänyt minua niin lyhyissä aikaraameissa niin loppuun. Joka päivä heräämme ja kohtaamme, enkä minä tunnista itsessäni antipatioita, en vanhoja kaunoja. Aloitetaan alusta. Kokeillaan uudestaan, odotetaan kärsivällisesti että päätätte haluta Omaksi Parhaaksi™ tulevaisuutenne eteen tehdä jotain, yrittää, vaikka edellisten viikkojen muistijälki voisi puoltaa sitä, ettette päätä.

 

Ja tekin aloitatte puhtaalta pöydältä. Se voi tarkoittaa sitä, että riippumatta siitä mitä olen eilispäivänä tehnyt parhaaksenne, ne pienet onnistumiset jotka koimme yhdessä, te olette autuaasti unohtaneet ja sivuuttaneet. Se voisi loukata; minä olen nuori ja minun nuoruudestani on mennyt suurehko siivu kanssanne enkä ole panostanut mihinkään muuhun, en niihin asioihin jotka toisten mukaan nuoruuteen kuuluvat, en ole pahemmin juhlinut tai nussinut pitkin kyliä enkä sivistänyt itseäni enkä kartuttanut kokemuksia tämän lähiön ulkopuolella. Mutta minä olen oppinut kanssanne jotain, ja se on se, ettette te ole minulle velkaa onnistumisen kokemuksia.

(Myönnän: aluksi minä ajattelin, että olisitte. Olisi looginen jatkumo: minä olen niin hyvä teille kuin vain osaan, vaikka se olisi kuinka raskasta, ja te muututte ja kasvatte äkkiä yhtä hämmästyttävää tahtia kuin rairuoho kasvaa sen istuttaneelle ekaluokkalaiselle. Te edistytte huimaavan paljon ja minä saan maineen ihmeidentekijänä työyhteisössämme. Minä teen teidät ja te teette minut, teette minusta työkavereiden puheissa huipputaitavan ja luonnonlahjakkuuden. Saan kanssanne palkinnon työmoraalistani harvoin, jos koskaan; ja silti minä tulen ja teen kaiken minkä suinkin pystyn.)

 

Olen nähnyt, kuinka hurjan taitavat ammattilaiset ovat kanssanne ja saavat teihin yhteyden johonkin hyvin kauas. Olen ajatellut, että tämä on kaikista kovimpien työtä: tuollainen haluan olla. Nyt minä paahdan pääsykoemateriaalista tieteellisiä artikkeleja, ulkoaopettelen, tulkitsen tilastoja, minä haluan päästä kouluun niin että voin tehdä tätä vääjäämättömään rapistumiseeni asti. Sillä kaikella tekstillä tuntuu olevan vähän tekemistä sen paikan kanssa, jossa olen vuoden viettänyt.

(Opettajanhuoneessa yksi (mies)opettaja paasasi pitkään siitä, kuinka opettajankoulutukseen hakeutuu kilttejä kympin tyttöjä, jotka eivät yhtään ymmärrä kuinka vaativaa opettajan työ on ja luulevat pärjäävänsä samalla pänttäämisellä kuin koulussa. Tulevat sieltä sitten kouluihin tietämättä mihin tulevat ja ovat ihan avuttomia. Minä olen laajan sivistyssanavarastoni ja hyvän muistini ja itkuherkkyyteni kanssa varmaankin juuri sellainen.)

 

Te ympäröitte minut sellaisella määrällä asioita joihin minulla olisi velvollisuus puuttua, etten koskaan ehdi puuttua niihin kaikkiin. Se osa aivoista, joka poimii ärsykkeet, on varmaan jatkuvassa tulehdustilassa. Vaikka ärsykevyöryssä unohdan sen, aina jossain välissä muistan: olette minusta hurmaavia. Se minulla on puolellani: minä pyyteettömästi pidän teistä. Välillä, kun minulla ei ole velvollisuutta vaatia teiltä sitä, mihin tiedän teidän olevan kykenemättömiä, on joutilaita hetkiä, kauniita hetkiä: joku teistä löytääkin jotain, mistä innostuu ja minkä haluaa jakaa, ja saan olla passiivinen tarkkailija. On tilaa ja aikaa mennä teidän mielenkiinnon kohteidenne ehdoilla, antaa teidän tehdä välillä aloite. Tai: joku toinen aikuinen uskaltaa sanoa ääneen, että tuo poika on nyt mennyt eteenpäin. Tai: aurinko paistaa ensimmäistä kertaa tänä keväänä vähän ujosti ja potkin kanssanne jalkapalloa eikä tässä vaiheessa kukaan enää kyseenalaista, että voiko naiset tosiaan pelata kanssa.

*****

Tää on ollut töissä alakoulussa puolitoista vuotta ja haki opiskelemaan erityispedagogiikkaa.