Tyylistä ja inspiraatiosta
4oo coups & Jean-Pierre Léaud
Muistan, kun Hel-looks oli uusi juttu, ja kävin siellä aika usein, pian en enää vaatteiden takia vaan sen vuoksi, miten ihmiset puhuivat ’asuistaan’ (koska sisälläni asuu pieni lingvisti. Oliko se samaa aikaa kun ihmiset alkoivat taas pukeutua asuihin) Kaikilla oli tyyliä inspiroiva taho, japanilaisista keittiöveitsistä (oli) 50-luvun moderniin runouteen. Mitä nyt kävin katsomassa niin tyyliä inspiroivat
- tumblr
- kodittomat
- Paul Simon
- ihmiset kadulla (perus)
Itse olen liian laiska inspiroituakseni pukeutumaan. Joskus inspiroi väliaikainen rikastumisentunne tai nätti vaate kaupan hyllyllä, joskus jopa ovela mainos tai ovela bloggaaja. Mutta yleensä inspiroitumisesta tulee hämärä huonommuudentunne. Esim. Marie Antoinette: näen leffan, inspiroidun tyylistä, kelaan miten voin siirtää sen omaan elämääni. Pastelleja ja ylenmääräisyyttä! Alan metsästää näitä komponentteja kaupoista, mietin miten sovellan inspiraationi loppuun vaatekaappiin. Päätän pitäytyä asusteissa. Kerron asiasta kavereilleni. Norkoilen kadunkulmissa ja toivon että Hel-looks osuisi paikalle…
sama
Olen liian saamaton, tai mukavuudenhaluinen. Haluan nauttia leffasta rauhassa miettimättä, onko siihen koodattu viesti kevään muodista tai näyttävätkö 60-luvun takit kivasti samalta kuin tämän kevään, ja olisikohan vastaavia nettikaupoissa?
Olen liian matalamielinen inspiroituakseni kanssakadunmatajien tyylistä. Jos näen jotain hirveän kivaa, tulen vain kateelliseksi enkä viitsi edes kysyä mistä se on, koska se on kuitenkin joku vintageullakkolöytö. Oikeesti, ihailen ihmisiä, jotka saa jotain ulkomaisten katutyylisivujen selailemisesta. Itelleni iskee vaan huonommuuden tunne: jossain kaukana joku pukeutuu paremmin kuin minä, käy paikallisilla kirpputoreilla kun minä en löydä mitään edes Valtterilta ja lisäksi Nykissä näyttää olevan jo lehdetkin puissa.
Baisers volés ja Jean-Pierre Léaud
Ylipäänsä en ole tarpeeksi kiinnostunut tyyliasioista. Suurin inspiraationi on edellispäiväinen pyykkipäivä: lempipaita on taas puhtaana ja sen voi taas iloisesti mähmästää. Ja yleisesti turhaudun kaikesta itsensä löytämis-, hemmottelemis-, ja reflektoimiseetoksesta, niin kuin siitä että pitäisi olla oma tyyli. Miksi? Itse olen onnellisimmillani silloin, kun uppoudun johonkin niin, että unohdan oman persoonani (niinpä kirjoitan blogiakin salanimellä, eheh)
Jules & Jim ja Jeanne Moreau
Mutta se nyt ei enää hirveästi liity asiaan, ennen kuin tulen väittäneeksi tyylitietoisia ihmisiä matalamielisesti itsekeskeisiksi. On hienoa, että jotkut pyrkii luomaan taidetta jokapäiväisellä olemuksellaan ja jotkut onnistuukin. Siksi asun mieluummin Helsingissä tai Lontoossa kuin Tukholmassa tai Pariisissa. Ja jos inspiroituisin elokuvien pukeutumisesta, niin valitsisin Truffaut:n leffat ja erityisesti niiden miesten vaatehtimon.
Ja jos Hel-looks joskus kiinnittää myönteistä huomiota leopardikenkiini niin olen suunnitellut vastauksen, niin kuin jotkut suunnittelee viimeisiä sanojaan (jotka taas päätin joskus lapsena, mutta sitten piti raivata siitä muistilokerosta tilaa Hel-looks-vastaukselle) Sanon, että minua inspiroi japanilaiset olutmerkit… Asahi-kissa, anyone?
