Parnasson kriitikoista

 

 

valokuva_105.jpg

 

Parnasson kirja-arvostelut on elämän hellittämättömiä iloja, ne harvoin koskaan tuottaa pettymystä. Niitä luettua tulee sellainen selkeä ja virkistynyt olo, ja maailma jäsentyy paikoilleen: varmaan puolissa tapauksissa ne on parempia kuin itse kirjat. Ne jotka väittää että kriitikot on vain elämäänsä pettyneitä wannabe-taiteilijoita on varmaan joutuneet Parnasson teilaamaksi. Ja niille, jotka väittää ettei ”mielipideasioista voi kiistellä” sanon, ettei maailmassa ole mitään niin nättiä kuin terävä ja rehellinen mielipide, eli sellainen joka on (niin kuin Lasse Koskela kuvaa entistä luennoitsijaansa) ”pedantti ja kaunosieluinen.” Siinä muuten lause jonka haluaisin hautakiveeni, mikäli musta vaikka tulee vielä vanhemmalla iällä pedantti. 

 

Nimittäin kriittisiin mielipiteisiin oikeastaan harvemmin törmää, paitsi yliopistolla ja turvallisesti kaveripiirin sisällä (Hesarin keskustelupalstan sekavia solvauksia ei lasketa) Muotiblogit ja naistenlehdet yhtä lailla fanittaa tai ”rakastaa kuuhun ja takaisin” uutta hiustuotesarjaa toinen toisensa perään elämänmyönteisen ilmapiirin hengessä eikä huonoista tuotekokemuksista kirjoiteta. Jos leffa oli kuraa niin arvellaan että sen kuuluikin olla kuraa tai hei, siinä vilahti sentään paidaton mies 10 sekuntia. Ihmiset, netti on täynnä paidattomia miehiä ja housuttomia miehiä! Älkää nyt nykyaikana siitä ilosta maksako 10 euroa! Tuntuu että usein kirjablogitkin lähestyvät pettymyksen aiheuttanutta kirjaa laimennuspartikkeleilla kaarrellen: ehkä minä en juuri nyt ihan pitänyt tästä, mutta varmaan joku muu kyllä.

 

Mutta koska kriittisyydestä tuli negatiivisuutta? Eikö vaatimus paremmista kuivashampoista, leffoista tai kirjallisuudesta kieli juuri omistautumisesta asialle ja siitä, että edes joku välittää ja vaatii kanssaihmiseltään vähän laajempaakin vastuunottoa kuin sitä että no toisaalta mut toisaalta sitten taas. No joo. Oli miten oli, olin iloinen lukiessani Tuomas Juntusen arvion (Johanna Holmströmin kirjasta Camera Obscura) loppukaneetin: ”Ymmärrän sen (kirjan) ansiot, mutta en päässyt sisään sen maailmaan enkä nauttinut sen lukemisesta.” Kiitos. Hyvä tietää.

 

ps. Lisäksi löysin sielunveljen Pauli Tapiosta, joka myös näyttää turhautuvan takakansitekstien äärellä puhuessaan Joel Haahtelan Traumbachista: ”Kuulaista lauseista en silti aio enempiä kirjoittaa, enkä ”muistin ja unohduksen ohuista säikeistä”, joista takalieve mainitsee, sillä sellaiset määreet ovat hölynpölyä ja kliseitä…” Samaan sarjaan kuuluu myös kudelma-sanan käyttö missä tahansa yhteydessä. 

Lainaukset Parnasson numerosta 2/2012

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *