Tänään on kuolleiden lasten muistopäivä,joten palataanpa hetkeksi siihen aikaan,kun elämä menetti merkityksen. Elämästä tuli yhtä suurta selviytymistä.

Oli lokakuun alku vuonna 2011.
Raskaustesti näytti plussaa sillon viikonloppuna ja neuvolaan aika oli 10.10.-11
Hyvillä mielin neuvolaan,jossa laskettiin että viikkoja olisi joku 10+3 ja sydänäänet jumputti hienosti <3
Sain ultraan lähetteen ja sitä odoteltiin ilolla.

Ultrapäivä oli 26.10 (viikkoja 12+5)
Täti alotteli ultraamisen ja hetken päästä hänen ilmeensä muuttui hymystä hämmästykseksi. Silloin ajattelin,että olimme iloinneet liian aikaisin.
Täti hetken aikaa pyöritteli ja tutkaili ennenkuin sanoi,että tässä onkin yksi pieni juttu.Raskaus onkin odotettua pidemmällä.Mittausten ja pienten laskujen jälkeen selvisi,että viikkoja onkin 22+5 ja tyttö olisi tulossa. <3
Pohdittiin siinä,miten viikkoja voikin olla noinkin paljon,koska pillereitä olin kuitenkin syönyt,no kaikki oli oikein hyvin ja ytön painoarvio oli 537g ja laskettuaika olisi 25.2.2012

Alku shokin ja sukulaisille kertomisen jälkeen alettiin hankkiin tavaroita tyttöä varten.Vaatteita ja vaunut,sekä muita tarpeellisia tavaroita. 
Joitakin oli isoveljeltä säästetty. Isoveli oli innoissaan tulevasta pikkusiskosta. Halaili ja pussaili mahaa.Tunnusteli tytön liikkeitä ja kikatti.

15.2.-12 Oli neuvola. rv 38+4.Kaikki oli ok. Verenpaineet oli 124/83.Sydänäänet +140. Hyvillä mielin tulin takaisin kotiin.

19.2.-12 laitettiin pikkusiskon (tytön tulevan sylikummi) kanssa vaatteet kaappiin/laatikoihin,hoitopöytä kuntoon sekä sänky valmiiksi ja hankittiin viimehetken viimesiä tarvikkeita. 

20.2.-12 Heräsin yöllä joskus 01-02,kn supisteli. Vessassa istuessa,rupes tuleenkin verta. Ei mitään suurta määrää vaan pieniä tippoja. Soitin Jyväskylään ja he käski lähtee ajeleen sinne. Soitto siinä sitten esikoisen kummitädille,et hophop meille pojan kans. Mies lähti putsaileen autoo lumesta. Kotoo lähtiessä supistukset tuli kipeemmin ja tiuhemmin,matkalla mietin et keretäänkö sairaalalle vai olisko pitäny soittaa ambulanssi. Sitä tulee mietittyä välillä vieläkin.

Tyttö liikuskeli vielä matkalla sairaalalle.
Matkalla kuunneltiin radioo,kunnes jossain vaiheessa pyysin smurffeja. Mahaa silitellen ja supistuksista selviten lauleskelin niitä smurffeja,biisinä oli lentosmurffi kappale ja se alkaa sanoilla ”Kun katselen taivaan korkeuksiin,tahdon seikkailla siellä itsekin.Kun kyyhkynen lentää päältä pään,mua harmittaa,että maahan mä jään”. Toinen biisi oli Tähdet yllä smurffimaan ”Tää smurffi luotu on kiertämään,mut joskus sitä eksyy miettimään: Mitähän kuuluu kotopuoleen ja kuinka jengi siellä pärjäileen? Voi kuinka taas kaipaan takas himaan”

Päästiin sairaalalle ja mies jätti mut odottelee sihen päivystykseen siks aikaa,kun vei auton parkkiin.
Istuin siinä  päivystyksessä,kun tulikin sellanen supistus joka vei jalat alta. Huutelin sitte sille tädille siinä,et tarvin apua. Ei oikein meinannnu uskoo vaan hoki ”ei se vielä synny,et oota nyt miestäs vaan”. Siinä lattialla maatessa,naama punasena huutaen kiroon sen tädin alimpaan helvettiin.
Onneks just sillä sekunnilla ohi käveli päivystävä anestesialääkäri,joka hälytti heti muuta porukkaa paikalle.
Kätilö tuli melkein samantien paikalle toisten lääkäreiden kanssa. 

Muistikuvat alkaakin oleen tästä eteenpäin melko huteria,mutta katotaan mitä muistaa.

Lääkärit nosti mua paareille ja näin miehen astuvan ovesta sisään ja seuraavaks olikin vieressäni.
Lähdettiin kohti synnytyssalia,mutta muutaman metrin jälkeen kätilö huutaa ettei keretä saliin vaan mennään shokkihuoneeseen. Kerettiin just huoneen ovista sisään ja siinä vaiheessa tyttö synty ja iteltä lähti taju.
Siitä kun heräilin,ni mies seisoi vieressäni kädestä kiinni pitäen.
Kunnes tajuan taas tilanteen,alan kyseleen kumpi tuli,miksei se itke,mikä on hätänä,mitä tapahtuu. Paljon kysymyksiä,muttei vastauksia.
Mieheni kuiskasi,että tyttö tuli tummalla tukalla kello 04.07.
Näen hänen ilmeestä ette kaikki ole hyvin ja itken.

Sitten joku sanoo,että tyttö siirretään vastasyntyneitten teho-osastolle ja me siirrymme synnytyssaliin.
Synnytyssalissa saadaan istukka pois ja kätilö pyytää lupaa lähettää se tutkittavaksi.Suostuimme.
Pääsin käymään suihkussa,mutta ainoostaan ovi auki. Siitä syystä,että jos olisinkin menettänyt tajuni tai jalat olisikin lähteny alta.
Saatiin evästä,mutta ei oikein meinannut maistua.

Istuimme miehen kanssa kahdestaan huoneessa.Kumpikaan ei sano mitään. Taustalla soi radio hiljaa. Kello raksuttaa.
Kai kumpikin jollain tapaa tiesi ettei tulevat uutiset ole hyviä taikka haluneet elätellä turhia toiveita.En tiedä.
Se tunnelma oli niin käsin koskelteltava,oikeestaan vetsellä leikattava. 
Kunnes. Koputus.
 

Ovesta astuu sisään kolme henkilöä,joista tunnistan ainoostaan papin. 
Purskahdan itkuun.
He kertovat,että tyttömme menehtyi kaikista elvytyksistä huolimatta.
Mieheni istuu vierelleni,itkemme. Hiljaisuus.

Pääsimme katsomaan tytärtä.
Hän oli täydellinen<3 
Tummatukkainen hento kaunis pieni tyttömme.
Saimme pitää häntä sylissä,suukotella ja ottaa kuvia.
Hyvästellä kaikessa rauhassa.
 

Sinä maanantaina rv 39+2 20.2.2012 klo. 04.07 oli syntynyt meidän tummatukkainen tyttäremme mitoin 50c/3000g <3
Kuolinsyynä: Vaikea syntymäasfyksia ja kuolemaan vaikuttaneena tekijänä laajat istukkainfarktit.

Menin saattamaan miehen ulos,jossa soitimme aamulla 6-7 aikaan miehen äidille uutisen.
Lunta satoi ja näimme tähdenlennon.Tyttäremme.

Mies lähti kotia nukkumaan hetkeks ja viemään esikoisen mummulaan hoitoon.
Hän palasi aamupäivästä takaisin sairaalalle. Päivällä luonamme kävi,vaikka kuinka monia ihmisiä puhumassa,puhumassa ja puhumassa.
Kertomassa asioista,järjestelyistä ym. Oli lappuja täytettäväks. 
Suurin osa asioista meni ihan ohi,ei pystyny kuuntelemaan saatikka keskittymään.

Pääsin kotia silloin seuraavana päivänä synnytyksestä. 
Kotia tuleminen oli kamalaa,kun kaikki odotti valmiina.
Vaatteet pientä käyttäjää.
Tavarat/lelut niitten käyttäjää.
vaunut pientä kyytiläistä.
Sänky ja nalle pientä nukkujaa. 

Kaikki ne oli laitettu vain 24 tuntia aiemmin.
Silloin se todellisuus löi kovaa vasten kasvoja.Tyttäremme oli poissa. 

Pikkusiskon ostamat vaatteet <3 Vaatteet roikkuu tällä hetkellä makkarin seinällä. Muistoja.

Siunaustilaisuun oli 22.3
Paikalla oli pappi,minä mieheni ja molempien äidit. Tyttären Muori ja Mummi.
Tilaisuus oli lyhyt,rauhallinen. Kaunis. Viimeinen mahdollisuus jättää hyvästit.

Olin valinnut tyttärelle puettavaksi:
Vaaleanpunaisen bodyn
Viininpunaisen samettimekon
Päähän vaalenanpunainen pipo. 
Mummi oli neulonut vaaleanpunaiset villasukat,että pysyy pienet varpaat lämpimänä.
Kainaloon tyttö sai uninallensa turvaamaan matkaansa. <3

Muori oli hoitanut kukkaseppeleet ja muut kukat.Punaisen eri sävyjä.
Saimme itse viedä tyttären arkun krematorioon,jossa jouduimme luopumaan kokonaan rakkaastamme. 
<3
Kesäkuussa oli uurnan lasku. Uurna laskettiin meidän kotipaikkakunnalle uurnalehtoon.
Paikalla oli mukana,minä,mieheni,esikoinen,muori ja hänen miehensä. 
Sekä mahassa kasvava pikkusisarus.(Tästä kerron myöhemmin)

Yksi kuva. Paljon tunnetta.