Arkeen paluu.Huomaa taas näin maanantai iltana (ts. yönä) kuinka toi poikien siirtyminen sunnuntaisin isältä kotiin vaikuttaa meidän viikon alkuun paljon. Tänä aamuna on noustu känkkäränkän väärällä jalalla ja menty myös nukkuun samalla jalalla. Koko päivän on koeteltu äidin hermoja millon minkäkin asian suhteen. Onneks isompi pojista jo suostuu meneen nukkuun ajoissa,mutta pienimies kyllä venyttää nukkumaan menoa niin paljon,kun vaan mahdollista. Se ei vaan kertakaikkisesti suostu 

• Pysymään sängyssä
• Olemaan riisumatta vaatteita/vaippaa pois
• Olemaan huoneessaan
• Nukkumaan

Kohta kaikki keinot kokeiltu… on oltu vieressä,viety aina takas sänkyyn;ku sieltä poistunu eli niin monta kertaa et äiti luovutti. Otettu sohvalle viereen ja nukutettu siihen,sitten kannettu sänkyyn.Otettu makkariin viereen nukkuun (isoveikka nukkuu myös siellä äidin ihanassa sängyssä,koska oma sänky on tyhmä) Ja annettu valvoo,koska pakkohan sen virran on joskus loppua. Eikö ookkin?
Lisänä tän kaiken kruunaa et keinoista viis,se on joka iltanen tappelu,joka kestaa ainakin 4-5 tuntia. 
Rupee vaan jo äitikin oleen sen verran väsynyt,kun ite ”kerkee” nukkua yössä sen max. 6-7 tuntia. Univelkoja on hamaan tappiin asti.Mutta ka se on lohduttauduttava sillä et joskus tän on pakko helpottaa….
-äiti-ps. Isälläänhän nämä herrat on kuin joka äidin (ja isän) unelma lapsia.