Aarnipeikon tarina
Itsestäni kertominen ei ole vahvuuksia, en osaa ajatella, mitä minusta haluttaisiin edes kuulla. En tiedä olenko vanhemmiten vain kasvanut enemmän tietoiseksi siitä, että en ole samanlainen kuin muut, koska tuntuu usein, että elämäni oli helpompaa lapsuudessani ja vielä ehkä teininäkin. Lähentelen kuitenkin jo kolmeakymmentä hiljalleen ja tuntuu, että olen enemmän hukassa kuin olen ikinä ennen ollut.
Olen sairastanut masennusta suurimman osan elämääni, ahdistun ja kuormitun herkästi. En osaa ilmaista tunteitani selkeästi, enkä aina välttämättä edes ole varma mitä tunnen. Ajatusten pukeminen sanoiksi on hankalaa. Kirjoittaa osaan ja se on ainoa kommunikaatiotapa, joka on millään tavalla mieluinen. Ääntelen joskus, mutta en välttämättä aina käytä sanoja. En joskus jaksa pysyä paikoillani, enkä jaksa keskittyä pitkiä aikoja. Aika usein on vaikeaa aloittaa asioita, jotka eivät kutkuta mielenkiintoani tarpeeksi. Silti vasta joitakin viikkoja sitten minulta on vasta ensimmäisen kerran ikinä tutkittu mahdollisuutta autismin kirjolle kuulumiseen ja ADHD:n olemassaoloon. Seuraavaksi pitäisi jonottaa vuosi, että pääsen edes tutkimuksiin ja saan mahdollisesti diagnoosin, tai diagnoosit.
Tämä on minulla päällimmäisenä mielessä, kun mietin, mitä haluan kertoa ja haluan ihmisten tietävän minusta.
Olen kihloissa ja astun puolisoni kanssa avioon helmikuussa. Yritän opiskella ja samalla sijaistan puolisoni henkilökohtaisia avustajia, tavallaan siis, töitä ja opiskelua. Meillä on kaksi koiraa. Vähän aikaa sitten hurahdin huonekasveihin ja niitä on lyhyessä ajassa kasaantunut useita; 9 eri lajista chiliä (samaa lajiketta löytyy tai saattaa löytyä useampikin taimi, eli oikeastaan näitä on siis vähän enemmänkin…), 2 erilaista värinokkosta, 3 avokadoa (idätyksessä), kilpipiilea, kummituspuu, reunustraakkipuu (ja vasta irroitettu pistokas), 3 mungpavun taimea ja 1 mehikasvi. Näiden lisäksi pian kotiutuu myös (toivottavasti aito) aarnipeikonlehti, lääkealoe, unelma ja kahvipensas. Nämä mainitsen siksi, että näistä tulette kuulemaan vielä paljonkin.
Muihin vapaa-ajan harrastuksiini lukeutuu tietokonepelit, true crime (podcastit, dokkarit, mikä vaan) ja lukeminen/äänikirjat. Haaveilen siitä, että jaksaisin keskittyä taiteiluun enemmän, mutta toistaiseksi ollut vaikeaa edes aloittaa mitään. Tykkään piirtää ja maalata, mutta keskittyminen ja asioiden aloittaminen on vähän haastavaa tällä hetkellä. Sama vähän kirjojenkin kanssa; joskus on helpompaa kuunnella ja tehdä samalla jotain muuta, kuin väkisin yrittää lukea, kun ajatuksen ja silmät hyppivät pois tekstistä.
Olen pitkään kaivannut jota kuta, jolle kirjoittaa ja puhua, mutta olen niin onneton tutustumaan muihin ihmisiin ja pitämään yllä kunnollisia ystävyyssuhteita, joten ajattelin kokeilla pitkästä aikaa blogia.
Kuuntelen oikeastaan paljon metallia, jotain punkin tapaista joskus, mutta miellän silti olevani aika kaikkiruokainen. Musiikki kiehtoo eniten silloin kun se on stimuloivaa ja minulle se tarkoittaa joko samaistuttavia lyriikoita tai painavaa bassoa ja rumpukomppia. Metallissa myös energisyys ja aggressiivisuus ovat sellaisia, mitkä saavat kuuntelemaan. Jos suosikkibändi tulisi mainita, olisi se todennäköisesti Five Finger Death Punch.
Lapsuudessani olin koulukiusattu ja se on minulle edelleen asia, joka on lähellä sydäntä. Minun ääneni on myös kaikkien muiden hiljaisten ääni. Kaikki elämässäni koettu paha pysähtyy minuun.
Niin päätin joskus ja siitä pidän edelleen kiinni.
Opiskelen tällä hetkellä kasvatus- ja ohjausalaa, jolla olen viihtynyt, vaikka matkassa onkin monenlaisia mutkia ollut. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin vielä hieman avoinna, en ole ihan varma haluanko jatkaa opiskelujani AMK:ssa vai pyrkisinkö vain työelämään opiskelujen päätyttyä. Todennäköisesti tämäkin on asia, jonka pystyn varmasti päättämään vasta myöhemmin; tällä hetkellä kun kaipaisin vielä aika paljon tukea opiskeluihini koulun taholta (ja voi armias, että on ollut vaikeaa saada sitä…). Koulu vihjaa jatkuvasti, että minun pitäisi lopettaa, jos en saa mitään aikaiseksi. Tälle alkavalle vuodelle luvattiin tukitoimia, jotka ehkä saattavat helpottaa sitä turhaa stressiä ja kuormittumista, joten ehkä pystyn saamaan jotain aikaiseksikin.
On tässä sopassa toki muutakin, mutta en usko, että minun kannattaa toistaiseksi vielä siitä julkisesti avautua… Kerron kun sen aika on.
Tämä ei erityisesti vaikuta kovin tarinamaiselta, mutta no, jotain taustaa edes. Sen voisin vielä mainita, että blogin nimi on viittaus siihen, kuinka vuosi sitten muutin merenrantakaupunkiin ja täällä olen viihtynyt, enkä kai muualle ole ihan heti menossa, ja vaikka olisinkin, haluan tänne vielä takaisin.