Maanantain Hesarissa nimimerkki Filosofian maisteri ehdottaa, että julkisen sektorin työpaikkoihin valittaisiin ensisijaisesti työtön työnhakija. Samoista työpaikoista kun kilpailevat tällä hetkellä nekin, joilla jo on työtä. Ei tämä nyt ihan paska ehdotus ole, vaikka ei tulekaan ikinä menemään läpi. Sen sijaan, että työttömät tai tai pätkätyöläiset itkisivät, kun eivät pääse töihin, vakituisessa työssä olevat voisivat olla itkijöinä kun eivät pääse etenemään uralla tai vaihtamaan tympeästä työpaikasta parempaan 🙂

Olen 40-vuotias oman alani vahva asiantuntija, ja olen hakenut kaikkia mahdollisia itselleni vähänkään sopivia tehtäviä puolen vuoden ajan. Olen lähettänyt myös avoimia hakemuksia ja soittanut perään lukuisiin paikkoihin. Ansioluetteloni on komea, ja siinä oleva kuva on edustava ja tuore. Työnhakualueeni on laajentunut koko ajan. Tästä kaikesta ei ole ollut yhtään mitään hyötyä.

Filosofian maisteri: I feel your pain! Oma työnhakualueeni on laajentunut ulkomaille, ja alustavat tulokset ovat huomattavasti parempia kuin täällä Suomessa.

Pitkään jatkunut vakituisen työn hakeminen on saanut miettimään, mitä minulla on oikeus odottaa. Onko minulla automaattinen oikeus työpaikkaan? Itse asiassa olen sitä mieltä, että ei ole. Mutta ei myöskään ole heillä, jotka ovat joskus onnistuneet saamaan esim. valtiolta vakituisen viran, joka on yleensä hyvin turvattu. Mutta tätä ei kukaan vakituisessa työssä oleva halua ajatella eikä siihen millään tavalla puututa.

Olen tehnyt pätkätöitä mielettömissä virkavapausketjutuksissa, joissa yhden viran haltija on lähtenyt virkavapaalle, koska on saanut muualta töitä tai haluaa opiskella, sitten viransijaiseksi palkataan joku, joka lähtee omasta virastaan virkavapaalle, johon taas palkataan joku jostain jne. Ei tunnu ihan reilulta, että itsensä ammatillinen kehittäminen mahdollistetaan tässä mittakaavassa. Irtisanoisivat itsensä, jos haluavat työskennellä muualla!