Aiheet, joista en (onneksi) kirjoittanutkaan
Blogini sisällön ja laadun huomioon ottaen voi olla vaikeaa uskoa minun seulovan julkaisujani millään tavalla. Puhelimeni muistiinpanoista kuitenkin löytyy syväluotaavien havaintojen (kts. Moro Sky Bar- juttu) lisäksi myös lukuisia luonnoksia ja työotsikoita postauksille, jotka päätin lopulta olla kirjoittamatta.
SINKKU, PELKKÄ STATISTI TAI IKUINEN KAKKONEN? (Väliotsikko aiheesta 5 kipeän rehellistä ajatusta sinkkudesta)
Viime viikolla sain muistutuksen siitä, että hetken mielijohteesta ei kannata julkaista mitään sellaista jolla saattaa tahtomattaankin loukata läheisiään. Kuukauden loma Australiassa antoi minulle etäisyyttä kotiasioihin ja myös aikaa ajatella. Tämä etäisyys yhdistettynä kotiin paluu-ahdistukseen sai minut kelailemaan asioita väärältä kantilta. Tässä lainaus tunteellisesta kirjoituksestani, jota luonnostelin viime viikolla: ”Kesällä typerän riidan jälkimainingeissa osasin vihdoin sanoittaa tunteeni hyvälle ystävälleni: Siitä ystäväperheestä, johon olen ajatellut kuuluvani minut on nyt potkittu ulos, sitä ei enää ole olemassa.” Kirjoituksessa käsittelin niitä tunteita, joita olen välillä tahtomattani kokenut kun välimatka ystäviin on kasvanut maantieteellisellä tai henkisellä tasolla elämän tilanteiden muuttuessa. Juttua kirjoittaessani en ollut vielä tavannut ystäviäni Suomeen paluuni jälkeen ja koin vahvasti, että aikuisena ihmisenä minun tulee hyväksyä se fakta, ettemme enää voi kokea samankaltaista yhteenkuuluvuutta kuin nuorempana.
Tallennettuani blogiluonnoksen lähden kyläilemään lainauksessa mainitsemani ystävän luokse. Istumme pitkään iltaa ystäväni ja hänen avomiehensä kanssa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Nukun heidän sohvallaan ja seuraavana päivänä köllötelen yöpaidassa yli puolen päivään. Hengailen lastenhuoneessa heidän uusioperhekatraansa kanssa ja tunnen itseni pölvästiksi. Vanhimman noista lapsista tapasin ensimmäisen kerran hänen ollessaan 12 tunnin ikäinen. Olimme hänen äitinsä kanssa silloin nippa nappa täysi-ikäisiä ja jakaneet jo tuolloin paljon, kaiken. Miten ikinä saatoin kuvitella etteivät nämä ihmiset kuuluisi perheeseeni? Jokainen heistä on minun omani. Olen vihdoin palannut kotiin <3
ONE FUCKBOY, PLEASE!
En edes muista, koska olen tätä aihetta kaavaillut, mutta vuodenajasta riippumatta on minulla selvästi ollut kevättä rinnassa. Avaamatta aihetta yhtään sen enempää, totean olevani onnellinen etten tätä koskaan ole julkaissut koska minulla sattuu olemaan lukutaitoinen äiti.
ELÄMÄN V*TTUPÄÄNÄ
Koen olevani erityisherkkä, mutta melko lievässä skaalassa verrattuna moneen ”kohtalotoveriin”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kykenen suhteellisen normaaliin elämään huolimatta siitä, että olen aikamoinen mielenipahoittaja. (Piirre, josta voisin väittää jopa osittain pois oppineeni viime vuosina, onneksi.)
Luovutin aiheesta kirjoittamisen, koska huomasin sen olevan minun osaltani aikamoista juupas-eipäs-leikkiä, jossa tasapainottelin marttyyrin, uhrin, syyllisen ja syyttäjän rooleissa.
BUT I SAW HIM FIRST
Tämän otsikon taakse piiloutuu salainen ihastukseni erääseen ystäväpiirissäni vaikuttaneeseen mieheen, joka alkoi seurustella tahollaan. Tajusin, että asiaa voi olla hieman vaikeaa salata jos siitä kirjoittaa julkiseen blogiinsa. Hyvä minä!
MIHIN OIKEASTI KÄYTÄN AIKANI?
Suunnittelin kauan pitäväni jonkilaista kirjaa ajankäytöstäni koska epäilin, etten oikeasti ole niin kiireinen kuin kuvittelen. Aihe jäi, en kai vain koskaan ehtinyt tarttua siihen. Kenties erityisjärjestelyillä tämä tulevaisuudessa voisi onnistua, esimerkiksi viime perjantaina olisin voinut nipistää kiireistäni yhden puolitoista tuntisen ja katsoa vain kolme jaksoa Suomen Gladiaattoreita neljän sijaan.
Hyvää loppuviikkoa, lauantain Gladiaattoreita odotellessa!